1. Päivä KUOLLUT MUMMO KUORSAA

Reissu lähti liikkeelle hyvin. Sain matkamuistoksi Ilmarin tornin parvekkeelta mukavan talviset kuvat, kun räntää tuli niin sakeasti, että kaikki ei ehtinyt sulaa. No, se vaikutti heti suunnitelmiini niin, että otinkin Pirkkalaan taksin vaikka olisin Leskenloven (Itsemäisyydenkatu 25) pysäkiltä päässyt bussilla lentoasemalle oikein hyvin. Kuten aiemmin kerroin, lähdin reissuun aika vanhalla vaatekerralla ja myös kesäkenkieni pohjan kulutuspinta on varsin vähäinen. En halunnut kastella jalkojani.Ne kastuivat sitten Pirkkalan lentokentällä jossa oli boarding-alueella lätäköitä. Tasaisella asfaltilla.
Noustuani Newarkin koneeseen, olin vaipua epätoivoon kun koneen toiseksi suurin mies oli istutettu viereeni, keskelle, muiden väliin. Kun miehen vaimo näki minun tulevan, alkoi melkoinen kuhina ja selkeästi he ihastelivat harteikkuuttani. Pian lentoemäntä tulikin ja upgredasi miehen business-luokkaan. Olin onnellinen hänen puolestaan, ihan kuin riemuitsen vilpittömästi BC Nokian menestyksestä. Pirkanmaan koriksen parhaaksi, kuten sanotaan. No tuon äijän sijaan huolekseni tuli vieressäni, käytäväpaikalla oleva, mummo. Ensin epäilin, että hänellä on vaipat, koska hän ei hievahtanutkaan paikaltaan 3:een tuntiin. Olisin voinut pyytää toki excusemaan jotta itse pääsen jaloittelemaan, mutta jotta olisin päässyt liikkeelle olisi pitänyt saada ensin kengät jalkaan, muuten koko operaatio veisi aikaa tolkuttomasti ja mummo olisi käytävällä lentoemojen tiellä. Siinä tilassa kenkien pukeminen oli toivotonta. Ruoan jälkeen mummo nukahti. Pää retkahti eteenpäin. Mietin millaiseen asentoon ihminen voi jäädä, mitkä lihakset lopettavat kasassapitämisen? Pysyykö kuollut mummo istuvallaan?  Tarkkailin hengitystä, hivutin käteni mukamas vahingossa niin että koskin kämmensyrjällä hänen käteensä: olisiko se ollut hieman tavallista kylmempi? Näin myös lentoemon katsovan mummoa tavallista pitempään.
Suurin pelko vainajasta vieressäni ja ylimääräisestä viivytyksestä lentokentällä haihtui kun mummo alkoi äkisti kuorsaamaan. Hän jyristi yhtäkkiä menemään kuin Lauri Viita Pispalan Tarmon iltamissa. Kun yleisö orkesterin lopettaessa marssi tanssilattialta kohti kanttiinia, Lauri jyrähti lavalta ”Älkää menkö!. Seuraa lausuntaa. Nämä ovat hyviä runoja!” Hyviä olivat.
Newark on se toinen kansainvälinen lentokenttä NYC:ssä. La Guardia on käsittääkseni lähinnä maan sisäisille lennoille. Newarkissa on se lennonjohtotorni joka näkyy elokuvassa United 93 (loistava leffa joka kertoo 9/11 tapahtumista tuon koneen näkökulmasta). Meinasin ottaa siitä kuvan matkalaukkuja odotellessa, mutta huomasin onneksi kiellon käyttää puhelinta, kameroita jne laukkuhihnalla. Miksiköhän moinen?  Toisen kerran torni tuli maisemaan kun siirryin air-trainilla terminaalilta juna-asemalle. Meinasin jo kaivaa kameran esiin, mutta tajusin että minulla on reilut 2000 $ käteistä päällä, läppäri ja tabletti yms. arvokasta. Sekä pohjasta vuotavat kesäkengät. En siis halunnut näyttää turistilta vaan keskityin olemaan cool. Voi tietysti olla, että joku olisi tunnistanut minut turistiksi, kun minulla oli kaksi matkalaukkua mukanani. Ja kun siis kuljen lentokentän terminaalien väliä kolkuttelevassa air-trainisssa.
Lentokentän juna toi mukavasti Penn Stationille Manhattanin ytimeen. Loppumatkaan jouduin ottamaan taksin, kun satoi kaatamalla. Ja oli ne slicksit alla.
Hotelli Pod39 (39 st/Lexington Av.) vaikuttaa nuorekkaalta hotellilta. Tätä kirjoittaessa pari latinotyttöä pelaa baarissa pingistä. Vilkuilin nättejä tyttöjä huomaamatta, niin huomaamatta, että lähtivät menemään. Luulivat varmaan että olen kuollut. Tai että alan kohta kuorsaamaan.