Päivä 39:  Hyvä ruoka, parempi mieli

Tänään(kin) oli odotettu päivä kun pääsin aloittamaan road trippini ennakkotietojen mukaan hienoimman ajopätkän, Highway 1. Olen varannut tuohon Pacific Coast Highwaylle (tai kuten paikalliset kuulemma lyhentävät PCH) peräti reilut 4 päivää. Nopein siirtyminen Los Angelesista San Franciscoon kävisi sisämaan interstate teiden kautta 5-6 tunnissa, PCH:takin suoraan ajaen sen suorittaisi reilussa 11 tunnissa. Aikapanostukseni kertoo odotuksista.

Pudottelin Sunset blvd:ltä vielä Santa Monicaan, jossa piti käydä testaamassa kehuttu burger-paikka. Hyvää oli, kannatti. Sieltä suuntasin luontevasti rannikkoa pitkin Malibua kohti. Beacheillä koko San Diegon ja LA:ssa oloni ajan roikkunut sumu ja pilvet vaan sakenivat.
Nähtävästi se hienoin osa alkaakin vasta huomenna, San Luis Obisbo nimisen kaupungin jälkeen, mutta tämänpäiväinen ajoni ei tehnyt erityistä vaikutusta. Tosin syykin oli selvä: pilvien ja sumun takia merta ei aina edes nähnyt. Suuntasin uskollisesti vinkkien perusteella Point Dumen näköalapaikalle, mutta en noussut edes autosta. Olisin vaan tuntenut itseni idiootiksi, kuten myös silloin jos olisin muiden perässä mennyt ottamaan aurinkoa Zuma biitsin kuuluille sannoille. Mietin, että onkohan tämä normaalia, vai ovatko rannikon asukkaat nähneet koskaan sinistä taivasta?

Surffareita meri oli mustanaan, ei siihen tarvita taivasta vaan aaltoja. Koska tästä ei tullut biitsipäivää minulle, tein siitgä pyykkipäivän. Varasin Santa Barbarasta motellin, jossa normaalivaateiden (savuton, ilmainen pysäköinti, wifi) piti olla myös pesula. Löin pyykit koneeseen ja varasin huomiseksi liput Hearst Castleen. Kun sinne pääsenkin jo huomenna, niin minulle jää kehuttuun Big Suriin kokonainen sunnuntaipäivä ja hienoon loppuosaan reilusti enemmän aikaa. Näin ne harmit kääntyvät voitoksi.

Illasta tuli oikein hyvä, kun vielä pyykättyäni ajelin Santa Barbaran kauniin downtowniin,” Amerikan Rivieran” kautta satamaan Stearns Wharfille.  Ihan en tiedä mikä ero on pierillä ja wharfilla, täytyy ottaa selvää. Tämä oli kuitenkin tosi iso ja sinne pääsi autolla perille asti, parkkipaikat ja kaikki. Auringon suunnitellessa laskuaan, alkoi sumukin joistain paikoista kaikota ja aloin ymmärtää kuinka upeasta paikasta on kysymys. Wharfilla oli muutama kalaravintola josta valitsin kiinnostavimman Santa Barbara Shellfish Company nimisen. Mahtava paikka jossa vain tiskin ääressä paikkoja, kokki tiskin toisella puolen pisti ruokaa tulille raaka-aineista jotka uivat taustalla akvaarion tapaisissa altaissa. Tilasin lobster sandwichin jota kokki tarjoilijan olan takaa kehui hyväksi valinnaksi. Ja kyllä olikin. Ihan parhaita ruokia tällä reissulla toistaiseksi, jollei tunnelman avulla jopa paras.  Raikkaan makuinen kaiken sen lihan, burgerien ja rasvan jälkeen mihin jo vähän kyllästynyt.
Tosin näin olin ajatellutkin, sisämaassa syön pihviä, etelässä meksikolaista, Pacificin rannoilla kalaa ja Texasissa sitten taas grillilihaa. Suurkaupungeissa ( NYC, DC, LA JA SF) sitten mitä sattuu huvittamaan, mm. eilen illalla Riot Housessa salaatin.
Vähän tuntuu oudolta, että vajaan kahden viikon päästä istun jo Salhojankadun pubissa. Aika on mennyt nopeasti. Tämän kaiken pureskelemiseen voi mennä vähän kauemmin. Mutta sitä ennen ohjelmantäyteiset 12 päivää!

Santa Barbara on kaunis kaupunki

Stearns Wharfilla oli leppoisa tunnelma turistien ja harrastekalastajien kesken

Tämä ravintola wharfin päässä saa suuret suositukseni!

Tuoreet raaka-aineet

Lobster roll sandwich

Kuvista näkee kuinka paikallista se usva voi täällä olla. Paluumatkalla hotellille taas kuin olisi lentänyt pilveen.