Päivä 43:   Rakkautta ensi silmäyksellä

Aamusta aikaisin matkaan määränpäänä San Francisco.

Ensimmäisenä oli pisto hieman sisämaahan Mission San Juan Bautista lähetysasemalle. Se on perustettu 1797 Kaliforniaan muuttaneitten espanjalaisten uudisasukkaiden toimesta ja sillä oli merkittävä rooli paikallisten intiaanien käännytystyössä, sillä ennen valkoisten tuloa he uskoivat luonnollisesti ihan vääriin henkiolentoihin. Katolilaisittain palvotut ovat parempia.

Minua he eivät saaneet käännytettyä, sillä minä olin paikalla puhtaasti taiteellisista syistä. Alfred Hitchcockin, ja ehkä koko maailman parhaan elokuvan, Vertigon, avainkohtaukset on kuvattu täällä. Tai no sitä tornia jossa se kaikkein olennaisin tapahtuu, ei ole olemassakaan vaan se on lavaste, trikkikuva tai niiden sekoitus. Mutta täällä on se lähetysasema jonka torniksi se elokuvassa kuvataan. Samoin muita ulkokuvia on tehty täällä.

Mission San Juan Bautista

Talli jossa James Stuart pääsee pussaamaan Kim Novakkia...

...josta Novak juoksee lähetysaseman kirkkoon...

...Tästä ovesta...

 ...siis tästä holvista...

...ja kiipeää torniin, joks ei ole tämä torni, mutta kuitenkin...

Vertigo on minulle erityisen tärkeä elokuva. Olen pitänyt siitä jo 30 vuotta ja se kuuluu niihin jotka katson 1-2 kertaa vuodessa. Sen tapahtumat sijoittuvat San Franciscon ympäristöön, joten tällä reissulla mahdollisuus nähdä useampia kuvauspaikkoja. Toivon kärsivällisyyttä.

San Juan Bautista ajelin takaisin rannikolle ja Santa Cruzin perikalifornialaiseen rantalomakeskukseen. Siellä on maankuulu rantakatu ja tietysti Wharf.  Santa Cruzin rantakatua vastaan voi körrötellä ihan oikean kokoinen juna, joka kuskaa turisteja beachia pitkin. Boardwalkilla on myös huvipuisto joka koostuu kuulemma klassisista huvipuistovempaimista. En käynyt tarkistamassa possujunan tilannetta vaan wharfilla fish&chipsit. Ei hyvä, olisi pitänyt arvata, mutta kun oli jo nälkä ja kerrankin ajattelin syödä aamiaisen ennen lounasajan päättymistä.

Santa Cruz

 Syötyäni jatkoin matkaa pitkin rantatietä.
Halfmoon Bayssa seisahduin hetkeksi katselemaan ihmisiä, mutta kun eilisen raittiuspäivän jälkeen suuta napsasi niin kiirehdin Moss Beach Stillery –nimiseen vanhaan salakapakkaan, tai speakeasyyn kuten niitä kieltolain aikaan kutsuttiin. Sinne rahdattiin Kanadasta väkijuomia kun kansalla oli täälläkin karmea jano.
Nautin yhden paikallisen oluen ja kyllä maistui hyvälle. On muuten kapakka hienolla paikalla.

 
Sitten HW1 liittyessä Interstate 280:een minä jatkoin rantaa pitkin Skylinen blvd ja Great Highwayta pitkin ja pääsin San Franciscoon vähän kuin takakautta, vasemmalta rantoja pitkin koukaten. Kävin ihastelemassa Cliff House nimisen klassisen näköalaravintolan. Sitten tiesi olevansa Friscossa viimeistään, kun alkoi jyrkkien mäkien kiipeäminen ja lasku. Tuntui hullulta kun iso kolmikaistainen, siis kuusikaistainen, katu näytti johtavan taivaaseen, ja loppuvan. Tai kun normaalisti katsotaan risteyksessä vasemmalle ja oikealle, niin täällä katsotaan ylös ja alas.  Mäet ovat todella jyrkkiä ja mietin vaan miten täällä pärjäisi, jos ei olisi automaattivaihteista autoa. Mäkilähdön ainakin oppisi väkisinkin.

Ajoin Presidion puiston kautta Golden Gate sillan kupeeseen saadakseni vaan näköhavainnon ja yhden kuvan sillasta, mutta sumu oli niin sakeaa, etten nähnyt kuin ihan alkupäässä sillalle ajavia autoja ja jonkinlaiset portit joiden läpi sillalle ajettiin. Uusi yritys huomenna.

Hotellini San Remo sijaitsee North Beachilla. Se on erittäin mielenkiintoinen hotelli. Vanha merimiesten ja taiteilijoiden majatalo, jonka huoneet ovat todella pieniä. Jos NYC:ssa kummastelin Pod39 hotellin huoneiden kompaktiutta, niin tämä vielä selvästi pienempi. Huoneessani ei ole omaa wc:tä, suihkua, telkkaria eikä jääkaappia. Silti: tämä on ihan mahtava ainakin ensimmäisen illan perusteella. Ehdottoman siistiä, niin oma huone kuin kerroksen yhteiset vessat ja kylppäri, jotka saa lukittua asioinnin ajaksi (siis myös suihkukopin mikropukkarin kanssa).  Hotellin ahtailla käytävillä oli haaste saada käännyttyä isomman matkalaukkuni kanssa.
Tavallaan hauskaa kun istuin käytävän oleskelupenkillä suunnittelemassa huomisen käynti kohteita ja järjestystä, niin ohi ramppaa eri-ikäisiä naisia ilman meikkiä suihkusta huoneisiinsa. Osa kiusaantuneen näköisenä, kuin alasti olisivat. Jäin hetkeksi odottamaan, josko…

Hotellin alakerrassa on amerikan vanhin italialainen ravintola ja yksi vanhimmista ylipäätään.
Kävin testaamassa ja oli parasta italialaista jota olen täällä syönyt. Vähän ylihintaista, mutta laadukasta ja maukasta.

Kun ensimmäisen kerran näin San Franciscon jyrkät kadut, sydämessä läikähti. Samoin kävi Hotel San Remon kanssa. Ainakin toistaiseksi rakastan molempia.
Verrattuna vaikkapa LA:hin niin tämä on ihan oikea kaupunki.

Ensinäkymäni Golden Gatesta

Alcatraz - sinne torstaina

Kävin myös äänestämässä