Päivä 40:   Ali Bombaye!

Ajelin heti aamusta Santa Barbarasta San Simeoniin ja oikeastaan heti sarastuksesta lähtien kaikki on mennyt päin persettä. Suurin tekijä tuohon on tietysti rannikkoa edelleen peittävä sakea sumu. Se vaikuttaa suunnitelmiin ja mielialaan. Juuri PCH (Pacific Coast Highway) oli reissullani ainoa pätkä jossa kelillä on todella merkitystä. Jos nyt esim. saisi valita niin rankkasade ja huikea myrsky olisivat mieluisampia kuin kaiken peittävä sumu, joka vie koko rannikolta sen keskeisen merkityksen: olla kaunis.

Itärannikolla oli jo pilvistä ja viileää, satoikin muutaman kerran ja pilvet seurasivat minua aina Black Hillseille asti. Siksi Badlandsin kuivuudesta kärsineet Siouxit alkoivat yleisesti pitää minua sademiehenä. Sitten Yellowstonesta Joshua Treehin oli hienoa keliä.
Nyt viimeinen viikko taas, kun pyrin ja pääsen nimenomaan rannalle, ilma on niin sakeaa, ettei edes tiedä missä päin aurinko on.  Saati, että näkisi maisemia.
Ei sillä, ei tarvitse mennä kuin maili sisämaahan, ei usein sitäkään, niin aurinko paistaa täydeltä terältä,
mutta koskahan nämä paikalliset ranta-asukit ovat viimeksi nähneet sinisen taivaan?

Olisin valmis muuttamaan suunnitelmia, suuntaamaan sisämaahan ja tutustumaan esim. Yosemiten kansallispuistoon, mutta rannikon hotellieni peruutusmahdollisuus ehti jo kulua umpeen. Ennakkoon varaaminen useampia viikkoja etukäteen täällä rannikolla kuitenkin kannattaa, noin yleisesti, sillä siitä huolimatta etteivät näillä keleillä varmasti saa tien päältä ketään jäämään tänne, niin tämän saman hotellin hinta olisi tänään varattuna 169 €, minä sain sen aikanaan 68€:lla. Sisämaassahan usein kannatti jättää varaaminen samaan iltapäivään, ei täällä.

Onneksi päivän ohjelmassa oli muutakin kuin rantaelämää, kuten tästä eteenpäin muutenkin. Suuntasin Hearst Castleen joka on lehtimoguli William R. Hearstin lapsuuden unelman täyttymys. Se on valtavan kokoinen satulinna San Antonion lahden kohdalla, muutama maili vuorta ylös.

Hearst syntyi miljonäärisukuun, sillä hänen isänsä oli rikastunut kultaryntäyksen aikana. Hän oli luonut kaivosteollisuutta ja sijoittanut runsaasti omaisuuttaan maahan, mutta omisti myös mm. joitain sanomalehtiä, joita johtamaan sitten poikansa Williamin asetti.
Nuori William oli tehnyt äitinsä kanssa Euroopassa ns. Grand Tourin, kiertäen kuukausia Englannissa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa ja Espanjassa. Hän oli ihastunut vanhan Euroopan rakennuksiin ja kulttuuriin, niin kuin pikkupoika vaan voi.

Hearst rakensi ensin imperiumin, sitten linnan. Hearstin lehti-imperiumi muistuttaa sikäli presidenttiehdokas Donald Trumpin rakennusbisnekseen perustuvaa miljonääriyttä, että kumpikin rakensi maineensa isiensä pääomalla, lopulta sen tukemana ja pelastamana.
Hearst loi kuitenkin alalle paljon uuttakin. Hän (hänen lehtensä) ruokki valheilla kansan mielipidettä espanjalaisia vastaan, kun väitti heidän kohtelevan raa’asti kuubalaisia ja omalta osaltaan vauhditti sotaa Espanjaa vastaan. Hearts rikkoikin monilta osin vapaan ja vastuullisen lehden ihanteita ja arvoja, joihin liittyy myös vastuu ja todessa pysymisen vaatimus. Hänen lehtensä ajoivat härskisti omistajansa poliittisia pyrkimyksiä.
Hearstin jäljiltä on myös termi ”keltainen lehdistö”, joka kuulemma pohjautuu siihen,kun  Hearst osti kilpailijalta sarjakuvan jonka nimi oli joku Yellow… , en muista. Se oli kuitenkin ensimmäisiä sanomalehdissä julkaistuja sarjakuvia. Kilpailija lehtibisneksessä oli muuten Pulitzer.
Hearst toi lehdistöön myös julkkisuutiset, juoruilun ja paskanpuhumisen kulttuurin. Hyvin kyseenalainen mies siis kaikin puolin.
Hänen lehti-imperiuminsa kerrotaan kuitenkin olleen tappiollista ja pyörineen lopulta isänsä kaivosteollisuuteen tekemillä sijoituksilla, niiden perinnöllä ja tuotoilla.
Näistä ei muistettu oppaiden toimesta juuri puhua.
1930-luvun suuren laman aikana Hearstin kupla puhkesi ja hän meinasi tehdä konkurssin. Omaisuuden myynneillä hän pelastui juuri kuiville ja jäi tavalliseksi johtajaksi ennen omistamiinsa yhtiöihin.

Hearstin linna on kuitenkin melkoinen näky. Kun näin sen ensimmäisen kerran PCH:lta vuoren huipulla, mieleeni tuli St Michelin luostari Ranskan rannikolla, joka nousee aavemaisesti ja epätodellisena peltojen keskeltä ja vuorovesien vaihtuessa katoaa aina välillä meren saartamaksi. Yhtä epätodelliselta tuo Hearstin linna näytti tuolla vuorella, maiseman sopimattomalta ja usvaisen epätodelta, tosin paljon pienemmässä koossa. Sinänsä huvitti sitten katsoa ”dokumenttia” jossa kerrottiin noista Euroopan retkistä ja mm. Saint Michel nousi siellä moneen kertaan esille. Kävi tosiaan mielessä.

St. Michel, Ranska

Hearstin linna on loistelias ja siellä on kaikkea, mutta mielestäni se on tyyleiltään sekava. Oppaan tärkein tehtävä tuntui olevan luetella lukuja, yleensä miljoonissa, ja hyvin hän kyllä hommansa hoitikin.
Mieleeni tuli Las Vegas. Kaikessa pahassa.

Jäi vaan kysymys, missä on Rosebud? Jonkun tarinan mukaan Orson Welles poimi tuon nimen symbolisesti tärkeälle potkukelkalle huhuista, että Hearstilla oli tapana kutsua nuoren vaimonsa sukupuolielintä moisella hellittelynimellä.

Toisesta paljon suuremman ja merkityksellisemmän elämän rakentaneesta herrasta on ollut juttua eilen ja tänään telkkarissa ihan jatkuvasti. Muhammad Ali oli koko Yhdysvaltain kansan kannalta poikkeuksellisen merkityksellinen henkilö. Hän muutti valkoisten suhtautumista mustiin, mustien suhtautumista itseensä, eikä missään nimessä ristiriidattomasti tai yhteiskuntarauhaa tukien, kuten urheilijalta odotettiin. Hän suututti sponsorinsa jyrkillä mielipiteillään, kääntymällä muslimiksi ja kieltäytymällä armeijasta… jne. Hän kieltäytyi käyttämästä ”orjanimeään” Cassius Clay ja julistautui Muhammad Aliksi.
Hän muuttui kiistanalaiseksi henkilöksi jopa mustien keskuudessa kun hän seurasi mieluummin Malcolm X:n jopa aggressiivista vastarintaa ajavaa aatetta kuin että olisi tyytynyt Martin Luther Kingin rauhanomaisiin ajatuksiin.
Itse olen miettinyt, että käviköhän Martin Luther Kingille lopulta niin kuin Kennedyllekin, että hänet pelasti hänen oma salamurhansa? Olisiko jahkaileva ja päätöksissään arka Kennedy niin pidetty ja arvostettu presidentti tai poseeraisivatkohan nykypäivän räppitähdet Martin Luther Kingin tapaan kädet rinnan päällä. Olisikohan heidän roolinsa muodostunut 60-luvun keskeiseksi ajankuvaksi, ilman heidän molempien salamurhaa? Vaikka itse olen taipuvainen sympatiseeraamaan heitä molempia, niin olen pohtinut myös sitä vaihtoehtoa, että isompi merkitys historiaan oli sittenkin Malcolm X:llä ja Lyndon B.Johnsonilla. Ystäväni, jotka tunnette historiaa paremmin, ottakaapa kantaa.

Martin Luther King muistomerkki, Washington DC

Muhammad Alista sanotaan näinä päivinä mediassa paljon. Oletan, että siellä Suomessakin. En lähde kilpailemaan niiden kanssa. Olennainen on varmasti sanottu.

Nähdäkseni Ali rakensi kuitenkin Hearstia paljon suurempaa ja merkityksellisempää: jonka perustana oli loisteliaan urheilu-uran lisäksi itsenäisen ajattelun ja valintojen tekemisen kulttuuri, orjamaisen nöyristelevän käyttäytymisen loppuminen mustien keskuudessa. Lopulta nyrkkeily oli siinä kaikessa pikkujuttu, vain väline.

Orson Welles teki elokuvan Citizen Kane, joka käytännössä kertoi Hearstista. Se seuraa hänen elämäänsä niin paljon kuin mahdollista. Hearts raivostuikin elokuvasta niin että tarjosi elokuvayhtiölle merkittävää summaa sen kaikkien kopioiden tuhoamisesta. Hän kielsi sen mainitsemisen tai arvostelemisen kaikissa lehdissään ja elokuva olikin aikanaan taloudellinen floppi. Mutta kuten tiedämme, Orson Welles veti tuossa kisassa historian kannalta pitemmän tikun lopulta.

Muhammad Alista tuli, ei yksin afro-amerikkalaisten, vaan kaikkien afrikkalaistaustaisten ihmisten suuri idoli ympäri maailmaa. Hänestä tuli myös historian vasta toinen nyrkkeilyn maailmanmestari, joka voitti tittelinsä takaisin. Vanha legenda, ”they never come back”, oli siis pitänyt hyvin kutinsa.

Hearst ei saanut koskaan mitään näin merkityksellistä aikaiseksi.
Ehkä William Hearst sitten kuitenkin lopulta istui linnassaan yksin, kun vieraat olivat lähteneet tai sammuneet ja bileet hiljentyneet, ehkä hän katsoi tornistaan kohti sumua ja pohti onko siellä edes merta?

Hotel California

Täydellinen nainen?

Tikkuna jalassa?

San Antonion tuulen suuntaan kasvaneita puita

Olen reissussa juonut lähes pelkästään paikallisia, erilaisia, oluita. Tänään yksi parhaista.