Päivä 48:  Murhien päivä

Pitkän Dallasissa hyvin nukutun yön jälkeen hitaasti tajusin telkkarin avattuani, että uutisista tulviva tieto Orlandon joukkosurmasta olikin jotain muuta kuin sitä normaalia. Yökerhossa oli tapettu ensin ”ainakin 20” ja jo ihan kohta 50 ihmistä.  Nyt iltapäivällä tiedetään jo, että murhaaja oli New Yorkilainen vartija, joka on syntynyt Yhdysvalloissa, hänen vanhempansa ovat afganistanilaisia ja massamurha tapahtui homo-yökerhossa. Presidenttiehdokas Trumpia lukuun ottamatta en ole nähnyt haudalla tanssijoita.

Tosin aikani vei se toinen, vanhempi painajainen, Elm Streetin tapaus. Kuten olen jo todennut, reissuni kenties tärkein kohde oli Dallas juuri 22.11.1963 tapahtumien takia, kun presidentti John F. Kennedy mestattiin ko. kadulle.

Olen ollut aina kiinnostunut Yhdysvaltain presidentti-instituutiosta, että tämän päivän demokraattisista valtioista vielä jossain yhdellä ihmisellä on niin paljon valtaa. Teknisesti varmaan vielä suurempiakin valtaoikeuksia jossain on, mutta Yhdysvaltojen presidentin valta ja toimet vaikuttaa niin paljon maailmanlaajuisesti, pörssikursseista ja maailmanrauhasta alkaen, että tuntuu erikoiselta, ettei täällä ole menty kohti parlamentaarisempaa demokratiaa kuten Euroopassa.

Sunnuntaiaamuna Dealey Plazan vieressä olevalla parkkipaikalla ei ollut ruuhkaa ja 6th Floor Museumin parkkipaikalla maksoi koko päivän pysäköinti vain 7$. Tuntui jotenkin hämmentävältä jättää auto ihan siihen kirjavaraston viereen, nurmikumpareen yläpuolelle, muutaman kymmenen metrin päähän puuaidasta josta Kennedyä ammuttiin.

Tapasin lähes saman tien mustan miehen, joka kertoi olleensa silloin 13 vuotias ja olleensa paikalla, Houston streetin ja Elm Streetin kulmalla, paikassa jossa autosaattue teki jyrkän käännöksen juuri ennen ampumista. Mies näytti kuvan saattueesta ja itsensä siitä kuvasta. Pian kävi ilmi, tai arvasin kyllä sen jo ennen kuin tervehdimmekään, että hän on yksi niistä vapaaehtoisista jotka kyseenalaistavat viralliset johtopäätökset ja uskovat taustalla olleen enemmän tai vähemmän salaliiton. Kun kävi ilmi, että hän kuuluu Robert J. Grodenin tiimiin, otin miehen tietysti vielä enemmän tosissaan. Groden on mies josta olen lukenut siitä asti kun asiasta kiinnostuin, joskus 90-luvun puolivälin aikoihin Oliver Stonen JFK-avoin tapaus leffan jälkeen. Hänestä tuli myös tänä keväänä Suomen telkkarista dokumentti Lupaukseni presidentille tms.

Tämä lahkolainen esitteli minulle tapahtumapaikkoja kertoen jopa ampujien nimet, kuka ampui mistäkin, missä järjestyksessä. Tarkistin kaikkien tarkkojen paikkojen näkyvyyden, mies kulki mukanani varmaan 20 min selittäen mikä oli entisellään, mikä muuttunut. Hyvin vähän siellä on mitään muutettu. Eniten hämmensi  välimatkojen lyhyys, kuten usein. Ihmismielellä on ominaisuus, että mitä suurempi ja merkittävämpi historiallinen tapahtuma, sitä suuremmaksi kuvittelemme puitteet. Vaikka olin armeijassa yksi surkeimpia ampujia, kuten Oswaldkin oli ollut, koska en nähnyt silloinkaan oikealla silmällä, siis tähtäyssilmällä, juuri mitään, minäkin olisin tuosta nurmikumpareelta ”Grossy Knoll” osunut ihan kehen tahansa.
Sen sijaan kirjavarastosta kyllä en.

Kaveri näytti Grodenin lehdestä useita kuvia ja todisteita jotka olivat minulle ennestään kyllä tuttuja. hän selvästi innostui, kun kysyin miten virallisesti selittävät kaksi itseäni eniten virallisessa selityksessä ihmetyttänyttä kysymystä:
1) Miksi Kennedyn pää heilahtaa vasemmalle taakse ja osa takaraivosta lentää auton takaluukun päälle, jos laukaus tuli takaa jyrkästi ylhäältä ja oikealta?
2) En edelleenkään ymmärrä miten Oswald olisi yksin voinut aiheuttaa niin monta haavaa niin eri kulmista vain kahdella laukauksella, kun kiistämätön tosiasia on että yksi kuti (kolmas)meni pahasti ohi ja alikulkusillan pieleen haavoittaen, ymmärtääkseni kimmokkeena, yhtä katsojaa. Siis toisen luodin täytyi olla ns. Magic bullet.

Itse en ole kovin taipuvainen uskomaan mihinkään salaliittoteorioihin, sillä en usko että useamman ihmisen salaliitto pysyy kasassa, kun kyse on isoista asioista. Aina joku tahtoo nimensä lehteen, synninpäästön tai muusta syystä päästä esiin. Jaloimmillaan vaikkapa omantunnon painaessa. Siksi en Kennedyn murhassakaan usko kovin suuren, ainakaan amerikkalaisen ryhmän tekoon.
Esim 9/11 terrorissakaan esitetyt väitteet amerikkalaisten omasta provosoinnista päästäkseen sotimaan, jopa niin, ettei koneita olisi ikinä edes ollutkaan ovat ihan järjettömiä. Mihin katosivat ne kaikki ihmiset, heidän omaisensa ja itse lentokoneet? Liian monta ihmistä vaikenemaan.
Kieltämättä tornit luhistuvat nopeasti ja katkeavat kummasti alaosastaan, kuin räjäytysvideoilla . Minussa se herättää pikemminkin kysymyksen josko terroristit ovat lentokoneitten lisäksi myös räjäyttäneet tornit tuhon varmistaakseen. Sen voin hyvinkin uskoa.
Samoin näissä JFK-salaliittoteorioissa minua häiritsee se, ettei mikään tutkittu fakta muka pidä paikkaansa. Esim. Oswaldin osuuden kokonaan kieltäminen kaikkeen, kouluvaraston ampumiseen, poliisikonstaapeli Tippitin ampumiseen tuntuvat minusta virheeltä. Kun tältä kaverilta kysyin miksi ihmiset juoksivat nurmikumparetta ylös jos kerta uskoivat ampujan olleen siellä, niin hän vastasi että kyse oli sentään presidentistä ja että ihmiset olivat niin vihaisia. Minä taas uskon, ettei heillä ollut hajuakaan mistä laukaukset tulivat ja he pyrkivät vaan aukealta paikalta suojaan. Tämä ei tarkoita etten uskoisi kumpareelta ammutun, mutta ei sitä kadun varressa olevien siviilien käytöksellä voi selittää. Monien poliisien juoksu aivan toiseltakin puolen aukiota sinne on tietysti luonnollista.

Kysyin Grodenin mieheltä onko hänellä myynnissä noita lehtiä ja hän sanoi että tulossa on, mutta hän myi omansa minulle täyteen hintaan 20$.  Lehti on aivan erinomainen. Silmäilin sen jo läpi, mutta säästän paremmin luettavaksi kotimatkalle.

Kävin virallisen tiedon lähteelläkin 6.kerroksen kirjavaraston museossakin. Se sai aikaan kylmänväreitä ja tunsin hetken aikaa vihaa amerikkalaisia vastaan kun kehtaavat tehdä tällaisen näyttelyn presidentistä, jonka ovat itse antaneet tulla murhatuksi. Ja antavat niin käydä päivittäin kymmenille tavallisille ihmisille. Ehkä amerikkalaisten sydämessä elää vielä vähän sivistymätön lännen mies, joka lähtee luuseriuttaan pakoon uuteen maahan, uudelle mantereelle, uusien mahdollisuuksien pariin, aloittaa kaiken alusta. Kyllähän näitä riittää meillä kotikulmillakin: kun joku asia ei miellytä, niin sen sijaan että tehtäisiin kaikkensa asioiden korjaamiseksi, vaihdetaan ympäristöä, lähdetään pakoon.

Virallinen museo on minusta aika köyhä. Myönnän, että siihen vaikuttaa oma ennakkoasenteeni, ettei kaikkea kerrota kuten pitäisi. Ensimmäisen kerran suutuin alakerrassa vartijalle joka käski minut kiertämään köysikehää muodostaakseni jonon yhden (1) edelläni olevan naisen taakse. Eksyin köysiradassa puoliksi tahallani ja pyysin häntä apuun, kun en tiennyt mihin mennä. Hän purskahti nauruun ja putosi aivan täysin.
Vaikkei hän sitä sanonut, näin että hän ei nauranut tyhmyydelleni, vaan sille, että sanoin aika kovaan ääneen, että ”tämä on niin tyhmää, ettei tällaista tehdä kuin USA:ssa”. Varmistin vielä, että ”tätä samaa saatanan köysirataa kierretään on sitten taidemuseo tai hampurilaisbaari ja että teidän täytyy todella olla karjankasvattaja kansaa, kun tykkäätte itsekin kulkea karsinoissa”. Musta vartija ei saanut nauruaan katkeamaan, valkoinen lipunmyyjä ei oikein tykännyt. Minä olin ylpeä, että puhe tuli kerrankin kakistelematta ja sanoja arpomatta. No myönnettävä, että olin katsonut joitain sanoja etukäteen kun epäilin kohtauksen vielä tulevan. Että sillä hetkellä osaisin edes näyttää ilkeältä enkä pelkästään hölmöltä.

Olen varonut ottamasta riskejä ja olla vittuilematta, mutta loppua kohti ärsytyskynnykseni on kyllä laskenut ja jostain syystä en ole enää viime päivinä jaksanut olla ystävällinen ja niellä kaikkea.  Joskus alkureissusta muistutin itseäni jatkuvasti, yleensä liikenteessä, ettei tarvitse tehdä kuin yksi virhe, ja sekin voi olla kohtalokas. Minulla oli oikein tapa, läpsin ensin käsiäni yhteen, sitten poskille ja huusin kovaan ääneen yksin autossa ”Camoon!”, kun keskittyminen meinasi herpaantua. Jäljellä on enää kaupunkiajoa, mutta silti täytyy pysyä nöyränä ja hereillä loppuun asti. Niin liikenteessä kuin ihmisten kanssa.

6th Floor Museumin kuudennessa (6) kerroksessa ei saanut ottaa valokuvia. Kehittynyt kapinallisuuteni eteni siihen pisteeseen, että otin siellä lukuisista kielloista huolimatta  5 valokuvaa kännykällä. Se oli äänetön ja pienempi kuin tablettini. Salaliittoni oli taiten suunniteltu, mutta toteutin sen täysin yksin. Turha epäillä.
Positiivinen yllätys kohtasi minua kierroksen ihan lopussa, kun kerrottiin ensimmäisen kerran, että on ollut myös poikkeavia näkemyksiä kansan parissa ja tutkijoidenkin kesken. Jopa esiteltiin pintapuolisesti joitain kaikkein tavallisimpia salaliittoteorioita. Kerrottiin myös että virallisestikin Warrenin komission loppuraporttia on kyseenalaistettu. Jopa niin että oikeus totesi 90- luvulla toteennäytetyksi, että Grassy Knollilta on tarvinnut tulla ainakin yksi laukaus, mutta sitten kuitenkin todetaan, että kun todisteita salaliitosta ei ole, niin tapaus katsotaan loppuun käsitellyksi.

Kiertelin vielä kulmilla hakien inspiraatiota ja kuvakulmia. Olen aika monta muutakin oikeaa mielipidettä löytänyt ja asiat ovat valjenneet, kun vaan hengailee tapahtumapaikalla. No, nyt ei tullut selvyyttä.
Oma teoriani on, että kun Kennedy oli hyväksynyt FBI:n epäonnistuneen murhayrityksen Castroa vastaan, niin tämä toteutti omansa, jossa Oswald kommunistina oli yksi 3 miehen ryhmässä. Tuollainen voisi pysyäkin salassa pitkään kun mukana ulkomaalaisia. Ja veikkaan, että tämä selvisikin, mutta koska USA ei voinut hyökätä enää Kuubaan aloittamatta maailmansotaa, se nieli ylpeytensä ja syötti kansalle yhden miehen teorian.

Lähdin selvittämään virallisen totuuden lähteitä: Oswaldin jalanjäljille. Ensin vierailin hänen kotikulmillaan, kahdessakin paikkaa. Sitten paikassa jossa konstaapeli Tippet pysäytti hänet ja jossa Oswald ampui hänet sekä Texas Theaterissa johon Oswald pakeni ja josta hänet sitten pidätettiin.

Kävin kehutussa BBQ paikassa ribseillä ja paikka olikin tosi hyvä. Edelliset saman tason ribsit sain Chicagossa (Buddy Guyn kapakassa). Lisäpisteitä paikka sai tarkoilijatyttöjen vuoksi jotka olivat hyvin niukasti pukeutuneita ja suhtautuivat asiakkaaseen hyvin avomielisesti. Nuori  neito nosti jalkansa penkille selittäessään menun erikoisuuksia, istui viereeni ja esitteli tissivakoaan joten vain kiistaton herrasmiesmäisyyteni sekä kyseenalainen intohimoni ruokaan sai pidettyä minut asialinjalla. Vain ylikypsää, vain ylikypsää….

Tappava helle (anteeksi sananvalinta) purkautui aivan järjettömänä sadekuurona. Kun hain kaupasta kaljaa, pysäköin auton lähimpään ruutuun, n. 10 metrin päähän ulko-ovesta ja kastuin läpimäräksi silti. Oikeastaan jo oven aukaistessani, sillä täällä ei ole vesipisaroita vaan vesi tulee taivaaltakin aaltoina. Onneksi lämpöä riitti silti pitkälti yli 30 C asteen joten mikäpä siinä kylpiessä.

Ajattelin nauttia pari olutta joten nyt keskityn siihen. Mitään tappavan hauskaa ei irtoa loppuun. Mautonta sen sijaan aina.

Tämän laudan kohdalta lähti toinen laukaus. Ensimmäinen kirjavarastosta lähtenyt meni ohi ja vastakkaiseen suuntaan, alikulkusillan tolppaan haavoittaen katsojaa.

Tästä ammuttiin ns. "Fatal shot" joka oli taapavaa ja vei son osan presidentin takaravoa mennessään. Auton takana näkyvän lyhtytolpan edessä seissyt mies sai presidentin veret päälleen.

Ainakin kaksi laukausta tuli siis tuolta kumpareen päältä.

Kirjavaraston 6.kerroksessa on kuvauskielto. Tämä on siis luvaton kuva. En paljasta kuvaajaa.

6.kerroksesta näkymä on huono...

...verrattuna tähän 7.kerroksen kuvaan, josta kuvia sai taas ottaa.

Kuva paikasta jossa Kennedyn auto oli kun ns. Fatal shot kajahti. Tuo termi on käytössä amatöörikuvaaja Zapruderin niistä frameista joissa Kennedyn pää heilahtaa vasemmalle taakse ja osa takaraivosta irtoaa. Tunnetustihan Jaquiline kääntyi sen perään takaluukun päälle.
Mm. Fatal shot kuvia ei näytetä 6.krs museossa, koska se herättää terveen järjen kysymyksen laukauksen suunnasta.

Hyvä kysymys on, miksi Oswald ei ampunut ns.vastapalloon kun saattue ajoi suoraan kohti Houston streettiä pitkin. Saattue kääntyi kuvan alarenasta vasemmalle Elm streetille.

Täällä Patton streetin ja 10th streetin kulmalla poliisi pysäytti Oswaldin jolloin tämä apui autosta nousevan poliisin ja jatkoi pakoaan.

Talo jossa Oswald asui juuri sillä hetkellä ja jossa kävi Elm streetin tapahtumien jälkeen

Talo jossa asui ennen. Nyt tekevät sillä bisnestä.

Texas Theatre johon Oswald pakeni poliisia piiloon ja josta hänet pidätettiin, kun marssi ohi lipunmyyjän maksamatta. Ei ihan varsinaisesti pyrkinyt olemaan huomaamaton.

Sain täältä elokuvateatteria mainostavan t-paidan.

Tuosta kolmannen rivin takaa keskipaikoilta hänet pidätettiin pienen välikohtauksen jälkeen.