Päivä 42: Monterey

Monterey on kuuluisa 5:sta asiasta:  17mile maisemareitti, meriakvaario, valaan katsomisreissuista, Steinbeckin Hyvien ihmisten juhla -romaanista sekä Monterey Pop -festivaalista kesällä 1967.Näistä viimeinen oli minulle se tärkein syy pysähtyä tänne pariksi yöksi.

No onhan Monterey muutenkin poikkeuksellisen mukava ja kaunis kaupunki. Siinä yhdistyy Pacific Coast Highwayn pikkukylien idyllisyys ja ihan oikean kaupungin edut. Esim. se että löytyy ihan tavallinen market ja ravintoloissakin on valinnanvaraa.
Monterey elää merestä. Täällä on loistavia kalaravintoloita, tavallisissakin kapakoissa kalavaihtoehdot voivat olla järkevimpiä valintoja. Kuten todettu, täällä on ilmeisen komea ja tasokas meriakvaario, mutta itse en ollut uhraamaan puolta päivää haiden yms. näkemiseen. Laivan mukaan olisin voinutkin hypätä katsomaan valaita avomerelle, mutta siihen ei ollut nyt varaa.

17 Mile Scenic Route on erittäin tunnettu ja hypetetty maisemareitti jonka ajamisesta pitää maksaa erikseen. Teoriassa sinne kai pääsisi ilmaiseksikin koska eivät kuulemma kieltää yleisillä teillä ajamista, mutta maksPäivä 42: Monterey

Monterey on kuuluisa 5:sta asiasta:  17mile maisemareitti, meriakvaario, valaan katsomisreissuista, Steinbeckin Hyvien ihmisten juhla -romaanista sekä Monterey Pop -festivaalista kesällä 1967.Näistä viimeinen oli minulle se tärkein syy pysähtyä tänne pariksi yöksi.
No onhan Monterey muutenkin poikkeuksellisen mukava ja kaunis kaupunki. Siinä yhdistyy Pacific Coast Highwayn pikkukylien idyllisyys ja ihan oikean kaupungin edut. Esim. se että löytyy ihan tavallinen market ja ravintoloissakin on valinnanvaraa.
Monterey elää merestä. Täällä on loistavia kalaravintoloita, tavallisissakin kapakoissa kalavaihtoehdot voivat olla järkevimpiä valintoja. Kuten todettu, täällä on ilmeisen komea ja tasokas meriakvaario, mutta itse en ollut uhraamaan puolta päivää haiden yms. näkemiseen. Laivan mukaan olisin voinutkin hypätä katsomaan valaita avomerelle, mutta siihen ei ollut nyt varaa.
Tämä on myös selkeästi kulttuurikaupunki. Steinbeck siis asui täällä ja kirjoitti kulttiromaaninsa Hyvien ihmisten juhla (Cannery Row) jossa kuvasi down shiftaavien ihmisten elämää ennen kuin koko termiä oli keksittykään. Montereyn kuuluisin rantakatu nimettiin Steinbeckin romaanin mukaan, jonka varteen huomattava osa romaanin juopottelusta sijoittuu. Steinbeck on siis nimennyt kestävällä tavalla sekä valtateitä (66 – Mother Road) ja tavallaan katujakin.
Montereyssä pidettiin kesällä 1967 maailman siihen mennessä suurin rock-festivaali, josta katsotaan ”rakkauden kesän” ja Woodstockinkin saaneen sitten innoituksensa. Eikä Monterey County Fairgroundsin puistossa pidettykään ihan vaatimattomia bileitä. Jimi Hendrix poltti juuri täällä kitaransa Wild Thing biisin lopuksi. Otis Redding tuli täältä ensimmäisen kerran tutuksi valkoiselle yleisölle ja ennen kaikkea tuona viikonloppuna Janis Joplin pääsi ensimmäisen kerran esiintymään suurelle kansalle ja löi itsensä lopullisesti läpi. Puisto on tiukasti aidattu, mutta pääsin livahtamaan yhdestä huoltoportista sisälle ja pääsin sen verran lähelle, että näin varsinaisen lavan jota reunustaa katsomot molemmin puolin. Hyvin tutulta näytti kun katsoo kuvia konserteista 67-kesältä. Fiilistelin puistossa (todellisuudessa koneiden seassa varikolla) hetken aikaa ja kuuntelin Spotifysta Piece of my heartin ja tietenkin Wild Thing -liveversion juuri tuolta 49-vuoden takaa.
Tänään oli ns. kuiva päivä, joten ajelin Cannery Rown tuntumaan Tripadvisorissa kylän ykköseksi arvostettuun Hola -nimiseen kuppilaan. Ja tosi hyvää oli, reissun parhaat tacot, ehdottomasti. Eilen illastin Fisherma’s Wharfilla syömällä pelkkiä näytteitä sisäänheittäjien tiskeiltä ja sitten paluumatkalla Alvarado Street Breweryssä flatbreadin, joka oli käytännössä pizzaa. Hyvää sellaista, mutta panimon oma IPA oli jopa loistavaa. Lounaat ja aamiaiset on käytännössä tullut yhdistettyä jo pitempään. Se on vähän omituista, kun normaalisti etsin tekosyitä miksi söisin useammin ja enemmän, niin nyt en malta tai muista käydä syömässä.
Aamulla ajoissa liikkeelle, iltapäivällä pitäisi olla jo San Franciscossa. Matkalla poikkeuksellisen paljon etukäteen bongattua nähtävää.

17 Mile Scenic Route on amerikan kenties kuuluisin ja hypetetyin maisemareitti. Sen kiertäminen maksaa 10$ jonka voizi kuulemma jättää maksamattakin, jos kertoo menevänsä johonkin tiettyyn paikkaan eikä seuraavansa reittiä, mutta en nähnyt siinä mitään järkeä. Ajoin reitin ja hienoja paikkoja tosiaan paljon. Taloja todella hienoilla paikoilla, mutta mietin vaan kuinka nautittavaa on asua paikassa jossa oma piha ja aita täytyy olla täynnä kielto- ja varoituskylttejä turisteille.

Private property. Ja minä kun luulin yleiseksi  vessaksi.

Kuuluisa yksinäinen sypressi.

Vaan kuvakulmaa vaihtamalla ei se mikään yksinäinen ole.
Nämä kalliot olivat mukana myös Hitchcockin Vertigossz, joka on ihan suurimpia suosikkileffojani. Tulen palaamaan elokuvaan useaan otteeseen lähipäivinä.

Lintukallio

Point Tom on niemen kärki jota merenkävijät erehtyivät luulemaan Montereyn "portiksi" ja ajoivat karille.

Tämä on myös selkeästi kulttuurikaupunki. Steinbeck siis asui täällä ja kirjoitti kulttiromaaninsa Hyvien ihmisten juhla (Cannery Row) jossa kuvasi down shiftaavien ihmisten elämää ennen kuin koko termiä oli keksittykään. Montereyn kuuluisin rantakatu nimettiin Steinbeckin romaanin mukaan, jonka varteen huomattava osa romaanin juopottelusta sijoittuu. Steinbeck on siis nimennyt kestävällä tavalla sekä valtateitä (66 – Mother Road) ja tavallaan katujakin.
Montereyssä pidettiin kesällä 1967 maailman siihen mennessä suurin rock-festivaali, josta katsotaan ”rakkauden kesän” ja Woodstockinkin saaneen sitten innoituksensa. Eikä Monterey County Fairgroundsin puistossa pidettykään ihan vaatimattomia bileitä. Jimi Hendrix poltti juuri täällä kitaransa Wild Thing biisin lopuksi. Otis Redding tuli täältä ensimmäisen kerran tutuksi valkoiselle yleisölle ja ennen kaikkea tuona viikonloppuna Janis Joplin pääsi ensimmäisen kerran esiintymään suurelle kansalle ja löi itsensä lopullisesti läpi. Puisto on tiukasti aidattu, mutta pääsin livahtamaan yhdestä huoltoportista sisälle ja pääsin sen verran lähelle, että näin varsinaisen lavan jota reunustaa katsomot molemmin puolin. Hyvin tutulta näytti kun katsoo kuvia konserteista 67-kesältä. Fiilistelin puistossa (todellisuudessa koneiden seassa varikolla) hetken aikaa ja kuuntelin Spotifysta Piece of my heartin ja tietenkin Wild Thing -liveversion juuri tuolta 49-vuoden takaa.

Mailin kävelyllä hotelliltani rantaan on 1 kirjasto, 3 kirjakauppaa ja 2 soitinliikettä.
Ja aikas monta baaria, joka sekin on tietysti kulttuuria.

Tänään oli kuitenkin ns. kuiva päivä, joten ajelin Cannery Rown tuntumaan Tripadvisorissa kylän ykköseksi arvostettuun Hola -nimiseen kuppilaan. Ja tosi hyvää oli, reissun parhaat tacot, ehdottomasti. Eilen illastin Fisherma’s Wharfilla syömällä pelkkiä näytteitä sisäänheittäjien tiskeiltä ja sitten paluumatkalla Alvarado Street Breweryssä flatbreadin, joka oli käytännössä pizzaa. Hyvää sellaista, mutta panimon oma IPA oli jopa loistavaa. Lounaat ja aamiaiset on käytännössä tullut yhdistettyä jo pitempään. Se on vähän omituista, kun normaalisti etsin tekosyitä miksi söisin useammin ja enemmän, niin nyt en malta tai muista käydä syömässä.
Aamulla ajoissa liikkeelle, iltapäivällä pitäisi olla jo San Franciscossa. Matkalla poikkeuksellisen paljon etukäteen bongattua nähtävää.

Kaunis ilta Montereyssä