Päivä 46:  Huikeat jäähyväiset San Franciscolle

San Franciscon lentokenttä, klo 00:59.
Enää 5 tuntia lähtöön kohti Dallasia. Kun käskevät olemaan paikalla 3 tuntia ennen, niin toivottavasti avaavat check-in luukkunsa vähintään yhtä aikaisin.
Väsyttää, mutta niin sairas nälkä, ettei saa nukuttua.

Oli vähän hulina päivä, hieno sellainen.
Nukuin pitkään, sillä tiedossa oli että seuraavan kerran pääsen sänkyyn nukkumaan Dallasissa lauantai-iltana. Olin jo etukäteen päättänyt etten ota hotellia täksi yöksi kun lento on jo 6.00 ja minun pitäisi auton luovutuksen takia ja muutenkin olla kentällä viimeistään klo 3.00. Tuskin unta olisin saanut kuitenkaan ennen puoltayötä, edes syöneenä.

Olin perjantaille aikatauluttanut ns. paikkopäivän jolloin kierrän kulmia joita en ole jalan viitsinyt tai ehtinyt. Ensin suuntasin ostamaan American Giantin tehtaanmyymälästä vähän paremman hupparin. San Franciscossa huppari on kuulemma pyhä vaate, jopa pyhävaate, joten sikälikin makumme sopivat hyvin yhteen. Mainittu yritys on niitä erittäin harvoja vaatealan yrityksiä joka tekee tuotteensa itse ja Yhdysvalloissa, eikä Kiinassa.  Ihan asialliselta vaikutti vaikka aika kallis olikin.

Sitten yritin päästä Mission Dolores Cemetery –hautuumaalle. Jouduin tyytymään vauhdista napattuun ulkokuvaan, kun en saanut autoa mihinkään turvalliseen näköiseen parkkiin järkevän matkan päähän. Koska minulla oli koko omaisuus mukana, en uskaltanut jättää autoa ihan minne vaan. Kyseinen kappeli ja hautuumaa kiinnostaa minua, koska sekin liittyy Vertigoon.

Mission Dolores

En tunne. 

Yritin päästä syömään parin kehuttuun paikkaan, mutta sama vika kuin hengenravinnon kanssa, autolle ei löytynyt sijaa majatalon lähistöltä, jäi kalakeitto syömättä. Veijon kokkitykissä sitten ensi viikolla taas.
Jatkoin edelleen Vertigon merkeissä, kun ajoin Legion of Honorin museoon Golden Gaten puiston tuntumaan. Siellä oli näytillä kaikenlaista taulua ja veistosta, varsin arvostettu kokoelma kuulemma, mutta minä kävin katsomassa ensisijaisesti paikkaa, jossa Vertigon Madeleine kävi hypnotisoitumassa yhtä taulua katsellessaan.  Paikalla oli myös mm. Monetin muutama taulu jotka aidosti jaksoivat kiinnostaa, muuten en ole mikään kuvataiteen ystävä.

Tuo penkki oli pituus suuntaan ja tuossa patsaan kohdalla Vertigossa. Seinätkin on maalattu.

Elokuvan taulu tehtiin vain sitä varten, ei kuulunut kokoelmiin.

On muuten jännä miten muut taiteenlajit lisäävät aina etuliitteen (musiikki, kirjallisuus jne), mutta maalareista ja heidän töistään puhutaan usein yleisnimellä taide.
Vähän sama kuin urheilussa Suomessa jalkapallolla on palloliitto, ilman etuliitteitä. Sitten muut ovat kori/pesä/lentopalloliittoja.

Sieltä päätin mennä syömään viereiselle Cliff Houselle syömään. Ajattelin syödä kuitenkin Bodega Bayssa sitten paremmin ja lentokentällä toisen kerran, joten otin vähän kevyemmin. Sain väärän annoksen, tai siis eri jota kuvittelin tilanneeni, ja eteeni tuotiinkin 4 nyyttiä joissa oli possua ja katkarapua yhdistetty vähän itämaisittain ja hyvin maustettu soijakastike johon niitä dipattiin. Kuuluisa annos kuulemma, ja tosi hyvää oli, jopa herkullista, mutta oli kyllä vähän turhan pieni vaikken suuria odottanutkaan. No, minulla oli plan.

Jonottelin Golden Gatelle ja sitten käänsin Highway 1:lle kohti Bodega Bay:ta.
Highway 1 San Franciscosta ylöspäin, ainakin Bodega Bayhin asti, on aivan mahtava tie ajaa!! Upeat maisemat ja paljon rauhallisempaa kuin SF:sta etelään ajettaessa. Ensi kerralla lennän Friscoon, majoitun Montereyhin ja ajan Big Surin pätkän edestakaisin Santa Barbaraan asti. Sitten toinen lenkki pohjoiseen päin. Rantaa riittää ja tie senkun komistuu.

Bodega Bayhin suunniteltu ruokailu jäi, koska tuli jo kiire ehtiä nappaamaan kuvat ennen auringonlaskua.
Tuohon kylään hakeuduin siis nimenomaan, koska siellä on kuvattu pääosin Hithcockin Linnut.
Elokuva joka on hyytävämpi, vaikka trikkikuvat ovatkin vähän aikalaisiaan, kuin mikään näistä nykyajan pelkästään tehosteisiin perustuvista katastrofielokuvista. Linnut on niin pelottava etten kovin mielelläni sitä edes katso, koska erityisesti minua koskettaa siinä se selittämättömyys, kun lintujen väkivaltaiselle käytökselle ei löydy mitään syytä. Asia jää siis auki ja katsojalle tunne, että se voi aivan hyvin tapahtua uudelleen.
Bodega Bay oli ehdottomasti yksi kärkikohteita sen jälkeen kun tajusin viime kesänä sen olevan aivan San Franciscon kupeessa.  Reissu kannatti: 2,5 tuntia sinne ja reilu tunti valytatietä takaisin, hienot tiet olivat vaan bonusta.

Bodega Bay

Paluumatkalla ehdin juuri ja juuri Golden Gaten viereisille Sausoliton puoleisille rinteille katsomaan auringonlaskua. Jouduin jäämään kauemmalle levikkeelle, mutta se koitui lopulta suureksi voitokseni.
Siinä kaupunginvalojen syttymistä odotellessa jutustelin vanhemman herran kanssa joka oli tullut paikalle kävelykeppinsä ja Volvonsa kanssa. Herra kertoi kaikenlaista, mm- että hänen ystävänsä on sillalla töissä ja sieltä kuulemma hyppää vuosittain 600-700 ihmistä. Hänen isovanhempansa ovat Ukrainasta ja puhuimme pitkät pätkät slaavilaisesta mentaalista, itsemurha-alttiudesta. Hän kertoi olevansa Santa Monicasta ja asuvansa nyt Sausolitossa. Naurettiin amerikkalaisten presidenttiehdokkaiden jutuille, närkästyttiinkin lapsellisuudesta.
Lisäksi hän kertoi olevansa/olleensa graafinen suunnittelija ja ystävällisyyttäni kysyin millaista työtä hän oli tehnyt. Hän kertoi tehneensä töitä paljon mm. levynkansien suunnittelijana. Hän kertoi työskennelleensä esim. sellaisen bändin kanssa kuin The Doors  !!!
Silloin minä hyppäsin metrin ilmaan: vaikka äijä puhuisi paskaa, niin täytyihän tämä herra jututtaa.
Hain lämpöistä päälle ja hän turisi pitkät pätkät Harry Nilsonista ja Roy Orbisonista joiden kanssa myös oli tehnyt hommia. Kerroin omista Doors bongauksistani reissulla ja aika totaalisesta fanituksestani. Kysyin minkä levyjen kansia on tehnyt, hän kertoi L.A.Womanin. Hän käski googlettamaan nimensä: Carl Cossick.
Ja todentotta: L.A.Womanin takakannessa on hänen nimensä!

Mr. Carl Cossick

Toyota Rav4 luovutettu.

Viimeinen ilta Kaliforniassa, ja kaiken sen panostuksen jälkeen mitä olen The Doorsin ja Morisonin eteen tehnyt, niin tämä oli kyllä melkoisen kova juttu.
Googlasin vielä kuvia ja ainakin tässä hätäisesti katsoen äijä näyttää ainakin riittävän paljon samalta, että uskon kyllä tavanneeni aidon henkilön.  Eikä hän kertonut mitään Morrison juttuja tms. tai korostanut että olisi riehunut mukana aikanaan, mutta hei: miehen nimi löytyy levynkannesta!
Täytyy tutkia miehen taustaa vielä paremmin. Otettiin sitten oikein kaverikuva, tai yksi tyttö otti.

Ajelin sitten päämäärättömästi ympäri San Franciscon perjantai-illan, alkuyön katuja, ja ihailin kaupunkia. Etsin paikkaa johon voisin pysähtyä syömään, mutta päätin sitten ajaa lentokentälle ja luovuttaa auton pois.
Pakkohan sieltä on ruokaa saada.
Hertzin auton luovutus oli yhtä kummallista kuin Brooklynissäkin. Oma mielikuva Hertzistä erityisen laadukkaana vuokraamona on kokenut kyllä pienen kolauksen. Tosin täydet pisteet täytyy antaa Sophialle (?), joka sähellyksestään huolimatta hoisi lopulta kaikki asiat niin valmiiksi kuin voi, hyvitti huoltoon käyttämäni rahat käteisenä ja herttaisinta oli kun kerroin olevani nälkäinen, saadakseni vauhtia hitaaseen toimintaan, hän toi minulle evässalaattinsa. Ihan hyvältä näytti mutten uskaltanut ruveta syömään. Lopuksi hän toi minulle vielä vesipullon ja banaanin.

Melkoinen päivä. Nyt odottelen lentoaseman heräämistä. Josko koneessa saisi nukuttua. Dallasissa pitäisi olla klo 11:33AM.