Nämä myös Kongressin kirjaston seinään kirjatut Abraham Lincolnin sanat herättivät torstaina paljon ajatuksia. Sadepäivän takia oli tavallista enemmän aikaa istua paikalleen, ajatella, suhteuttaa ja soveltaa.
Kuvitelma hienosta pyöräpäivästä katosi kun heti aamusta tuli pientä tihkua ja tuuli oli kylmä. Aamun keskeisin uutinen on ollut, että Rebublikaanien keskeisessä roolissa olevat henkilöt, mukaan lukien senaatin puhemies Paul Ryan, eivät ole halukkaita asettumaan Trumpin taakse, vaikka tämä on nyt kiistatta voittanut puolueen esivaalit. Kylmä hiki ja viiltävä tuuli sattuvat siis muidenkin selkään kuin minun.
Otin metron Capitol Hillille. Täällä puhutaan metrosta, NYC:ssa aina subwaysta.
Ihmettelin eilen, kun metroasemalla kysyin virkailijalta neuvoa lipunostossa ja käytin esimerkkinä matkaa ”to Capitol” ja hän kysyi mihin (niistä). No nyt on selvinnyt, että aika moni paikka täällä on capital-niminen ja se menee kuulemma paikallisillakin sekaisin, saati minun tammelalaisella aksentillani.
Pääkaupungissa oli ihan tolkuton määrä luokkaretkeläisiä eikä Capitolille ollut saumaa päästä sisään tänään. Huomenna uusi yritys. Ensi sunnuntain samaan aikaan vietettävän äitienpäivän lisäksi meillä on näköjään muitakin yhteisiä perinteitä, kuten luokkaretket näin keväisin.
Mutta on perinteissä erojakin, sillä paikallinen pyrintö ei pelaa täällä finaaleissa keväisin.
Capitol Hillin kupoli on remontissa ja se vähän harmitti, sillä kyseessä on kuitenkin yksi läntisen maailman vaikuttavimpia rakennuksia. Tosin sen koko suhteutuu paremmin kun näkee miehiä telineillä. Äijillä pitää kiirettä, että saavat sen kuntoon ennen tammikuun loppua, kun uusi presidentti vannoo virkavalansa sen National Mallin puoleisilla portailla. Amerikkalaiseen perinteeseen ei kuulu käyttää talvitakkia ja korvalappuja, joten Donald Trumpilla on syytä olla välihousut pukunsa alla.
Kävelin Supreme Courtin, korkeimman oikeuden, rakennuksen eteen joka ihastutti kaikkia meitä turisteja hämmentävän puhtaalla valkoisuudellaan. Tuon valkoisuuden oletettiin kuulemma katoavan ajan myötä, mutta ei ainakaan toistaiseksi, vaikka rakennus on jostain 1930-luvulta. Vartijan mukaan huvittava yksityiskohta on, että istuntojen aikana pimennysverhot pidetään ikkunoiden peittona, ei salaperäisyyden, vaan käytännön syyn takia: auringon valo heijastuisi valkoisista seinistä häikäisevästi.
Koska Yhdysvaltojen politiikassa puhutaan, ja isolta osin myös äänestetään, arvojen pohjalta (liberaalit-konservatiiviset), esim. suhtautumisesta aborttiin ja aselakiin, on myös korkeimman oikeuden kokoonpanolla suuri merkitys.
Mistä tiedetään, että rebublikaani, joka ei hyväksy aborttia, mutta näkisi järkeväksi rajoittaa aseiden ostoa, äänestää kuitenkin rebublikaaneja? Kysymys on isommasta asiasta, arvovalinnasta: suhtautumisesta yksilön oikeuksiin, liittovaltion roolista ihmisten elämässä.
Ei siis vain yksittäisestä asiasta, vaan siitä kenellä on oikeus tehdä päätöksiä asiasta.
Yksilön oikeudet muodostavat USA:n perustuslaissa ensimmäiset 10 lisäystä (Bill of Rights). Ne siis opetetaan lapsille koulussa ja niiden alkuperäislaitosta mennään luokkaretkellä katsomaan esim. Philadelphiaan.
Löytäkääpä suomesta nykyään puolue joka ottaisi kantaa johonkin arvokysymykseen.
Olen tulkinnut, että viime vuosina on sentään vähän herännyt, edes väistelevää, keskustelua esim. yhteiskunnan roolista yksilön elämässä. Suomalainen monipuoluejärjestelmä mahdollistaa valitettavasti sen, että syntyy ”yhdenasianliikkeitä” jotka eivät kunnolla edes määrittele arvopohjaansa.
Me suomalaiset olemme hyvin käytännönläheisiä ja siksi puoluekartta on kirjava ja lähes kaikilla on kohta oma puolue. Meillä on läjä puolueita joilla ei ole minkäänlaista johtavaa ajatusta millaisen yhteiskuntaan he haluaisivat Suomea ohjata. Persut ja Vihreät, eivät he ole puoluetta perustaessaan edes ajatelleet, että mitäs jos päästään valtaan. Puuhamiesten päätarkoitus on hankkia itselleen työpaikka tai jaloimmillaan saada muutama oma painopiste ajettua läpi niin pitkälle kuin mahdollista.
Tuskin Vasemmisto saati kommunistit oikeasti haluaisivat sellaista yhteiskuntaa jota ajavat.
He perustavat oman heilumisensa tasapainottavaan voimaan, tinkimisen logiikkaan: pyydän 15, vastapuoli tarjoaa 5. Lopulta päädytään lukuun 10 jota molemmat pitävät järkevänä.
Kumpikaan ei tavoittele suoraan oikeaa lopputulosta ja työllistetään ainakin muutama poliitikko, jos nyt ei kansaa.
Takaisin Washingtoniin.
Korkeimman oikeuden tuomarius on elinikäinen, jollei itse eroa/jää eläkkeelle.
Päätuomareita (korkeimman oikeuden presidenttejä) on ollut vähemmän kuin Yhdysvaltain presidenttejä. Siksi nyt on käyty kiistaa siitä, saako väistyvä presidentti vielä tehdä nimityksen vai pitääkö päätös siirtää yli vaalien. Miettikääpä, että Suomessa tuomareita nimitettäisiin poliittisin perustein.
Ehkä pienen, hyvin homogeenisen kansamme arvomaailma on yhteneväisempi tai sitten ei vaan ole totuttu keskustelemaan niin isoista asioista.
Minä olen tunnustautunut suureksi West Wing tv-sarjan faniksi. Olen katsonut kaikki 9 (?) tuotantokautta läpi useampaan kertaan (4-5 krt ainakin). Tottahan ympäristö ja toteutustapa on mielenkiintoinen, mutta eniten minua kiehtoo nerokas käsikirjoitus joka vaikuttaa huomattavan todelta. Niin sitä ovat luonnehtineet myös Valkoisen talon entiset työntekijät.
Silti se on erinomaista draamaa siitä miten työlleen omistautuneet ihmiset pistävät kaiken peliin, tuskailevat päätösten läpiviennin ja viestinnän kanssa, masentuvat epäonnistumisista.
Maailmassa ei ole vain hyvää ja pahaa, puolueet ja ihmiset eivät ole yksiulotteisia.
Huvittavaa on kuinka 2000-luvun alulla päättynyt sarja on kirjoittanut todeksi myös historiaa ja tulevaisuutta. Sarjassa on käyty mm. moraalista pohdintaa olisiko aaltoilevaa Alzheimerin tautia sairastaneen presidentin pitänyt kertoa siitä ennen valintaansa? Myös Kennedyhän salasi sairauksiaan. Saiko presidentti salamurhauttaa vieraan vallan diplomaatin jonka tiedettiin olevan terroristi ja suunnitelleen Golden Gate-sillan räjäyttämistä? Tulee mieleen pohdinta Quantanamon vankileirin oikeudellisuudesta.
Sarjassa presidentin kansliapäällikkö kävi salaa keskusteluja Kuuban kanssa suhteiden normalisoimiseksi. Ja hups! Todellisuus seuraa perässä.
Sarja päättyy siihen kun Jed Batrletin seuraajaksi valitaan ensimmäinen värillinen presidentti (tosin sarjassa latino).
Tällaisia historian ennakointeja sarja on täynnä. Kerrassaan hämmentävää.
Moraalinen pohdinta on hienoa. Tekikö viestintäpäällikkö Toby Ziegler oikein kun vuosi tiedon salaisesta sukkulasta joka pystyi pelastamaan pari pulaan joutunutta astronauttia, mutta joka paljastui sen vuoksi?
Vuodon myötä julkinen paine pakotti presidentin tekemään pelastamispäätöksen, mutta oliko Toby todella sankari? Suuren yleisön silmissä pääosin kyllä, mutta sai tuomion valtiopetoksesta tms. vakavasta.
Voidaan pohtia samoja kysymyksiä Julian Assangesta ja WikiLeaksista puhuttaessa.
Paljon moraalisia päätöksiä joita käsitellään eri näkökulmista. Hieno käsikirjoitus. Paras.
Yhdessä jaksossa pahan päivän ja vaikeiden päätösten jälkeen presidentin neuvon antaja Josh Lyman lähtee Valkoisen talon portista ulos. Portin edessä on ihmisiä kuten varmaan aina. Mies nuoren lapsensa kanssa menee Joshin luokse ja sanoo, että on varmasti hienoa olla Valkoisessa talossa töissä. Lyman vastasi sarjassa kerran nielaistuaan: ”Yes, yes it is”
Tuo ja muutama muu kohtaus nostavat minulla aina palan kurkkuun ja veden silmiin. En osaa tarkkaan sanoa miksi, vaikka olen asiaa pohtinut. Samaistun jollain omituisella tavalla siihen tunteeseen, että on saanut mahdollisuuden tehdä elämässään jotain tärkeää, täyttää velvollisuutensa yhteisöä tai yhteiskuntaa kohtaan. Jättää jälki.
Kenties Valkoiseen taloon kiteytyy tuo kaikki, noin symbolisesti, kun asiat ovat isoja ja merkittäviä. Henkilöt käyvät tätä samaa oman merkityksellisyyden pohdintaa presidentin toisen virkakauden ollessa loppusuoralla. Kun joku toteaa, että hänellä on mahdollisuus tehdä päivässä enemmän merkityksellisiä asioita kuin koko loppuelämänsä aikana.
Siis jäljen jättämisestä hekin haaveilevat.
Minun Valkoinen taloni on tosiasiassa punainen vanha tiilitehdas Pyhäjärvenkadun varressa. Mahdollisuus pistää kaikki peliin tärkeän asian puolesta, jättää jälki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti