Päivä 11:  Paha päivä

Tuli vähän röpöteltyä eilen eikä olo ollut tänään perjantaina paras mahdollinen. Lisäksi mielialaan vaikutti jatkuva sade joka sotkee suunnitelmia pahasti ja alakulo leviää. Soittakaa palokunta!
Autolla täällä ei pääse kaupunkialueella mihinkään. Kävin yrittämässä. Ensin vähän matkan päässä olevaan Safeway-ruokakauppaan johon olin nähnyt ihmisten tulevan parkkiin noin vaan ja kaupan lupaavan ilmaisen parkin. Ostin lavan vesipulloja ja toisen pepsiä, säästin oikein kunnolla. Vaan 15 min parkki maksoi 8$, kun en tullessa ollut osannut ottaa oikeanlaista parkkilippua.
Sitten yritin päästä Rosslynissä olevan Verizonin liikkeen puheille, mutta parkkipaikkaa en löytänyt mistään.
Taas olisi mennyt vähintään tuo sama 8$.  Koitan hoitaa asian huomenna kylillä käydessä.
Niinpä suuntasin Toyotani nokan kohti Washington National Cathedralia joka sijaitsee Georgetownin pohjoispuolella. Kyseessä on katedraali jossa presidentti Jed Bartlet aikanaan kävi taistelunsa Jumalansa kanssa, kun hän katkeroitui sihteerinsä kuolemasta ja muista huolista. Hieno kohtaus West Wingissä.
En löytänyt sieltäkään parkkipaikkaa, koska kirkon pysäköintitalo (!) oli täynnä. Ehdin jo pysähtyä laittomasti kirkon eteen hiljaisen oloiselle kadulle, ottaakseni kuvat edes ulkoa, kun alkoi tapahtua!
Sireenit lähenivät ja saman tien paloautot kääntyivät tälle ahtaalle kadulle ja minulle tuli kiire päästä alta pois. Väistin johonkin haarakadulle ja Jed Batrletin hengessä tumppasin tupakan kirkon taakse.
Jos kohtalo on tarkoittanut, että minä en pääse tuonnekaan sisälle, saa edes kuvaa, niin olkoon niin.

Käskin Mapsin navigaattorin ohjata minut takaisin hotellille, se ehti antaa yhden reitin, suoraan palopaikan läpi, ja samalla katosivat kaikki nettiyhteydet.
Just. Ja sade yltyi. Lähdin sitten hetken odotuksen jälkeen yrittämään pelkän kartan avulla kohti Rosslyniä.
Isoilla teillä se onnistuisikin, ei täällä, kun suuntaisuudet ja kääntymiskiellot eivät tiedossa.  Onneksi yhteydet palasivat ennen kuin rikoin ketään tai mitään.

Hetken hotellilla huilattuani ryhdistäydyin ja lähdin liikkeelle. Metro toimi taas ja matkalta olin ostanut sateenvarjon. Ajattelin näppäräksi taskukokoiseksi, mahtuu taskuun, mutta ilmeisesti se on lasten varjo, koska minusta jää 20% sen ulkopuolelle. No 80%sti kuivana palasin takaisin Valkoiselle talolle ja sade hellitti.

Reissuun valmistautuessa tein jo syksyllä paljon töitä päästäkseni myös sisälle taloon, mutta se ei valitettavasti onnistunut.  Laitoin aikanaan henkilökohtaisen viestin yhdelle virkailijalle, joka mielestäni vastasi tv-sarjassa Donna Mossia. Ainakin sarjassa Donna oli hyväsydäminen ja ajoi tavallisten kansalaisten asioita, jos koki ne oikeaksi. Kirjoitin niin kauniisti, perustelin synttäreilläni, reissuni ainutlaatuisuudella (tosin se on sitä vain minulle, mutta kumminkin) ja ennen kaikkea sillä, että olen ollut kiinnostunut Yhdysvaltojen presidentti-instituutiosta pitkään jne. Heitin huumoriakin kun käskin sanomaan Toby Zieglerille terveisiä. Ei auttanut.
Liityn Valkoisen talon tiedote ryhmään, kun ajattelin sen olevan hyvä viesti heille. Nyt saan päivittäin sähköpostia Valkoisesta talosta, mutta epäilen että he lähettävät niitä muillekin, koska eivät yhtään henkilökohtaisia.
Sitten päivälleen 6 kk (joka oli annettu aikaisin aika kun ulkomaalainen voi White Housen sivujen mukaan yrittää) ennen olin yhteydessä Suomen Washington DC:n suurlähetystöön. Sieltä ilmoitettiin nopeasti etteivät voi auttaa. Kuulemma useimmilta ulkomaalaisilta on nykyään evätty pääsy taloon kokonaan, myös suomalaisilta.
Sitten luin jostain, että amerikkalaiset voivat pyrkiä vierailulle oman kongressiedustajansa kautta.
Pyysin yhdeltä tutulta floridalaiselta korisvalmentajalta, joka lupasi yrittää. Varmasti Ken kaikkensa tekikin, mutta eihän hänkään suomalaisuudelleni mitään voinut.
No Sauli tulee ensi viikolla täällä käymään. Täytyy kysellä tykkäsikö.

Valkoisen talon näkee lähimmillään Pennsylvania avenuelta, siitä etupuolelta. Molemmilla sivuilla on rakennuksia ja niiden väliset kadut on suljettu kokonaan. Takapiha on niin suuri, ettei sieltäkään näe West Wingistä, siis siitä osasta jossa on Oval Office, Roosevelt room ja hallinnon virkailijoiden työtilat, kuin muutaman pylvään siitä presidentin virka-asuntoon johtavasta käytävästä.

Mainittakoon, että kaikki tuossa siivessä työskentelevät saisivat todennäköisesti paljon parempipalkkaisen työn yksityisiltä markkinoilta.  Eli kutsumustaan toteuttamassa he siellä totisesti ovat. Presidentti mukaan lukien.
Voi tietysti olla ettei presidentin ja hallinnon vaihduttua (max 8 vuotta) työkokemus CV:ssä näytä kovin pahalta.

Aidatun takapihan takana on valtavan kokoinen huonosti hoidettu ruohoalue nimeltään The Ellipse.
Siellä jotkut heittivät pesäpalloa, jotkut jotain muuta. Pääosin se oli ihan vaan tyhjänä. Hämmentävää oli siis kuitenkin, että sillä ei ollut selvää funktiota. Tampereella siihen olisi rakennettu kerrostaloja. Tai ainakin alueen kulmiin olisi kaavoitettu talot, että saadaan rahoitettua tuon muun alueen rakentamattomuus.
Mutta Tampere onkin city ja liian harvaan rakennettu, ainakin niiden mielestä jotka asuvat laidemmalla.

The Ellipse yhdistyy The National Mallin jonka keskellä on George Washingtonin muistomerkki. Tolppa joka kuvannee ko. henkilön poikkeuksellista pituutta, salkomaisuutta.  Valtavan Mallin toisessa päässä on Capitol Hill, Yhdysvaltojen kongressi ja senaatti. Toisessa päässä taas on Abraham Lincolnin muistomerkki.
Capitol Hill on tunnettu mm. presidentin valan vannomispaikkana. Lincolnin muistomerkki on näkynyt mm. suurista kansanjuhlista ja merkittävistä tilaisuuksista, mm. marssi Washingtoniin tilaisuuden yhteydessä pidetystä Martin Luther Kingin  I Have A Dream –puheesta (huomaa kaiverrus alimman kuvan laatassa)
Paikalliset käyvät kysymässä Abelta neuvoa toisinaan, kun painivat ongelmiensa tai vaikeiden ratkaisujen kanssa. Nyt siellä oli lähinnä turisteja. Ja minä.

k

The Mallin reunoilla on valtava määrä museoita, taidemuseoita ja muistomerkkejä.
Itse kävin Holocaustin museossa. Vaikuttava paikka, jossa kuuli monen juutalaisen kertovan kuinka äkkiä entisestä keilakaverista, parhaasta koulukaverista, naapurista tai perhetutusta kuoriutui aivan toisenlainen ihminen. Että kysymys oli pelosta, joka ihmisten olisi pitänyt uskaltaa kohdata.
Nousta natseja vastaan. Muuten se voi toistua.

Kongressin kirjastossa jäin pohtimaan onko niillä täällä kirjojakin. Tai levyjä!
Minkä kulman takaa ilmestyy paikallinen Ikke innoissaan, kun oli löytänyt Neil Youngin levyltä neljännen soinnun.
 Prameaa on, kovin prameaa, mutta ehkä Metso tuntuu kotoisammalta.
Mietin samalla onkohan tämä ainoa kirjasto maailmassa jossa olen käynyt enkä ole koskaan ollut lainauskiellossa myöhästymisten vuoksi.

Vietnamin sodan veteraaneille oli puisto toisella reunalla, Korean sodan kärsineille toisella. Vietnamin sodassa kuolleitten sotilaiden nimet on kaiverrettu graniittimuuriin. Vaikuttava näky.

Korttelikaupalla National Mallin ympärillä ei ole kuin virastoja, joten eväät olisi pitänyt ottaa mukaan. Alueelta ei saa juuri mitään palveluja. Jostain voi löytää hodari-kojun, mutta niittenkin eteen joudut kävelemään.

Vaan osaava syöjä ei jää nälkäiseksi, kunhan kävelee.
Pihvin ja parin oluen jälkeen suuntasin taksilla kämpille. Huomenna tiukka päivä, sillä on luvattu selkeämpää ja kenties viimein pyöräilykeliä. Ja satoi tai ei, ns. pakollisia on niin paljon että aikaisin on herättävä sillä tavalla tai toisella seurattavana ensin Pyrinnön B-tyttöjen 2.loppuottelu ja muutama tunti myöhemmin Korisliigan 3.loppuottelu Kouvolasta.