Päivä 17:  Chicagosta Sioux Fallsiin kahden pysähdyksen taktiikalla

Tänään torstaina tuli ajeltua autoa, ei mitään muuta. Lähdin liikkeelle 8.30 jälkeen, määränpäähän Sioux Fallsiin saavuin 19.30 maissa. Reitti kulki lopulta viidessä osavaltiossa (Illinois, Wisconsin, Minnesota, Iowa ja South Dakota) ja maileja tuli yli 600 (eli n. 1000 km). Reissun alusta lähtien olen ajanut nyt 1990 mailia, siis n.3200 km.

1.5.2016 Prospect park, Brooklyn NY

12.5.2016 Sioux Falls, SD

Olin alun perin arponut kolmesta Google Mapsin tarjoamasta reitistä kahden välillä. Etelämmästä, ensin Chicagosta suhteellisen vaakasuoraan länteen ja lopussa Sioux citystä ylös. Tai osin tullimaksullinen reitti luovien siitä vähän ylempää. Päädyin toteutuneeseen reittiin vahingossa kun lähteissä katsoin eri vaihtoehtojen maileja ja tunteja, todennäköisesti klikkasin pohjoisen kautta Wisconsinin ja Minnesotan kautta menevää reittiä ja se jäi Mapsiin päälle. En muistanut enää valinneeni sitä ja niinpä huomasin vasta ihan liian myöhään, että nyt ei kaikki täsmää. Olisihan sitä kokeneempi matkailija ruvennut ihmettelemään aikaisemmin kun ilmansuunta ei käänny ollenkaan oikeaan suuntaan, mutta minä en. Alussa kyllä tajusin lähteväni eri ilman suuntaan, mutta se nyt on Chicagossa ihan tavallista, että useampikin maili ajetaan jopa päinvastaiseen suuntaan, jotta päästään jollekin tietylle tielle.
Kerroin joskus aiemmin jo, että minulta on mennyt ennen niin hyvä suuntavaisto kokonaan. On esim. täysin sattumanvaraista lähdenkö hotellihuoneesta oikeaan suuntaan, tai hissistä oman huoneeni suuntaan.

No mitäs, toteutunut reitti oli oikein hyvä. Tiet olivat oleellisesti parempia Chicagosta länteen päin, kuin mitä ne ovat sinne idästä tullessa. Ainakin nämä tullittomat tiet joita minä käytän. Oli kerrassaan nautinto lyödä vakionopeuden säätimeen 80 ml/h ja antaa mennä. Jossain vaiheessa Maps ilmoitti, että seuraava kääntyminen on 280 mailin päästä.

Pysähdyin koko matkalla vain kahdesti. Onneksi virtsarakkoni ja bensatankki toimivat samassa rytmissä.  Tosin päinvastoin. Kun toinen täyttyy, toinen tyhjenee.

Kerran meinasin pysähtyä kun Wynona nimisen kaupungin kyltin nähdessä alkoi mieli tehdä suklaata. Mutta pysähtyminen pelkän Raiderin takia ei sopinut aikatauluun. Ei myöskään poiketa täällä, vaikka kuinka onkin varmaan kitaristi Albert Leen (jonka kitara oli eilen Buddy Guyn kapakan seinällä) sisko.

Wisconsin on kaunista, metsäistä ja rehevää, mäkistä seutua, mutta ei tietenkään sellaisia korkeusvaihteluja kuin Appalakeilla oli Clevelandiin ajellessa. Kun ylitin Minnesotan rajan, maisema muuttui hyvin nopeasti tasaisemmaksi ja minun kokemukseni perusteella ainakaan Minnesotan eteläisemmässä osassa ei ole kuin peltoa.  Ja tolkuton määrä, satoja, ellei tuhansia tuulimyllyjä.
Yritin ottaa ajaessani kuvan niistä, mutta se oli vaikea kun tuuli otti autoon voimakkaasti. Hyvä paikka tuulimyllyille.

Yhdysvalloissa on todella paljon eurooppalaisia paikannimiä, italiasta ja ranskasta enimmäkseen. Ja tietysti britanniasta. Tälle reitille osui myös mm. Salzburg ja Geneve.
Samat nimet toistuvat tosi usein näin maata kiertäessä. Springfield on tietysti vanha vitsi, mutta myös Syracuse –nimisiä paikkoja on tosi monta. Ihmekös tuo, olihan Syracuse aikanaan Välimeren merkittävin kaupunkivaltio Sisilian itärannikolla.

Kolumbuksen tullessa Amerikkaan, hän ei vielä tiennyt (tai uskonut) maapallon olevan pyöreä. Täällä Minnesotan suurilla pelloilla asuneet intiaanit sen varmasti jo tiesivät, sillä täällä näkee esteettömästi horisonttiin. Ja kun tarkasti katsoo, näkee selvästi maapallon pyöristyvän.
Nyt noutopizzaa ja telkkarista korista, kun Oklahoma pudotti juuri Spursin jatkosta. Oklahomaa valmentaa Billy Donovan, jonka tapasin viimeksi käydessäni JP:n, Jussin ja muiden kanssa Floridassa, jokusia vuosia sitten. Nyt poika päässyt valmentamaan NBA:hin. Minä valmennan nuorempia mikroja. Erilaiset urapolut.

Öitä.