Atlantic Cityn aamu valkeni, kuten tavataan sanoa, sateisena. Oikeastaan koko käynti siellä oli minulle ihan turha, kun siellä nyt ei ole muuta nähtävää minulle kuin tuo mainiossa tv-sarjassa Boardwalk Empire yhdessä pääosassa oleva hieno puinen rantakatu. Ja sekin oli sateisena tiistaiaamuna klo 9 jälkeen vielä käytännössä kiinni. Yksi matkamuistojen myymälä oli auki ja ostin matkavaatteeksi yhden 9,90$ Atlantic City -hupparin ja samaa tunnustavan t-paidan 3 $:lla. Voi kyllä olla että jäävät viimeistään San Franciscoon…
Yksi tärkeä tehtävä minulla kuitenkin oli, kun Asbury Parkissa sen unohdin: olin jo aikoja sitten päättänyt yhdistää Atlantin ja Tyynen valtameren, joten täytin tyhjän cokis-pullon merivedellä ja lasken sen vapaaksi sitten San Franciscossa.
Vähän pelkäsin miten autoni selviää yöstä, kun seutu näytti vähän vilkkaalta, mutta hyvin pääsin ehjällä kärryllä liikkeelle. Olin moottoriteillä stressaillut kun eilen tuli ohitettua parikin tietullin maksupistettä osallistumatta enkä ollut varma onko autossani vaadittua E-ZPass-tunnusta. Että tuleeko perästä vielä sakot? No tutkin yhdellä tietullilla auton etuikkunassa peilin takana olevan laatikon ja sieltä löytyi mainittu kortti, hyvä. Nyt vaan pitäisi enää saada selvää, tuleeko noista jatkossa lasku sitten autovuokraamon kautta perästäpäin vai olisiko sellainen ”kestolupa” ostettu vuokraamon puolesta? Tuskin, mitenpä sen voisi etukäteen hinnoitella? Täytyy kysellä jostain, kun jaksan/huvittaa. Ja Washingtonin jälkeen muutenkin olen ajatellut välttää maksullisia teitä parhaani mukaan.
Philadelphia sijaitsee Pennsylvaniassa ja on siis tämän reissun kolmas osavaltio. Kaupunki valikoitui suunnitelmiini, koska sieltä Yhdysvaltojen historia liittovaltiona on saanut alkunsa.
Tiesin etukäteen, että siellä kirjoitettiin Yhdysvaltojen itsenäisyysjulistus (vuonna 1776) ja se toimi hetken pian sen jälkeen myös liittovaltion pääkaupunkina.
Uutena tietona tuli että kaupungin perustaja William Penn sai alueen velan perintönä ja että kun suunnitteli tänne kaupunkia, hän tiesi Lontoon suuresta palosta, jonka vuoksi ruutukaavaan suunniteltiin aika ajoin väliin leveitä puisto-bulevardeja, ettei mahdollinen palo pääse leviämään.
Kaikesta näkee, että kaupunki on kasvanut ja elää edelleen teollisuudesta. Rumia tolkuttomasti savuttavia tehtaita on valtavissa ryppäissä reunakaupungit täynnä eikä ensi vaikutelma anna oikeutta viehättävälle keskustalle.
Toisaalta 1,5 miljoonan asukkaan kylään pitääkin tietysti mahtua kaikenlaista.
Olin ensin suunnitellut, että etsin motellin jostain sivummalta ja menen sieltä metrolla/bussilla kaupunkiin, koska sieltä parkkipaikan löytämistä mainostettiin hyvin vaikeaksi. Pyörinkin jo lentokentän ympäristössä kun ajattelin sieltä olevan hyvät yhteydet kaupunkiin. Päädyin sitten kuitenkin yrittämään omalla autolla, kun en kuitenkaan olisi voinut vielä kirjautua mihinkään majoituspaikkaankaan. Ne alkavat ottaa järjestään uusia asiakkaita vasta klo 15 jälkeen.
Googlasin parkkitaloja ajatuksella, että maksaa minkä maksaa. Ajoin vanhan kaupungin ytimeen ja pysäköinti kävi helposti. Kävelin muutaman korttelin Independence Hallille jossa sekä itsenäisyysjulistus että perustuslaki on kirjoitettu. Myös kongressi on istunut siellä aikanaan.
Myös Liberty Bell sijaitsi aikanaan saman rakennuksen tornissa, mutta se pääsi niin huonoon kuntoon, että se siirrettiin 1976 toiselle puolen katua rakennettuun sille varattuun museoon ja tilalle hankittu uusi, joka kuului soivan kyllä vakuuttavasti. Kello on vapaudun symboli joka näyttää nousseen aika ajoin isompaan rooliin kun esim. osa kansasta on kokenut vapautensa olleen kyseenalaista perustuslaista huolimatta.
Sitä soitettiin mm. sisällissodan päätyttyä (arvatenkin voittajat), naisten äänioikeuden toteutuessa,
Esim. tohtori Martin Luther King pääsi sitä soittamaan aikanaan.
Liberty Bellin tarina alkaa itsenäisyysjulistuksesta jolloin sitä soitettiin kun julistus oli luettu ja tuntuu olevan amerikkalaisten turistien kiinnostuksesta päätellen todella vahva symboli edelleen.
Kolmas mielenkiintoinen liittovaltion historiaa kertova rakennus on Independence Visitor Center, josta löytyy luonnolliseen kokoon tehty patsaskuvaelma perustuslain laatimisen ajalta, kun silloisten osavaltioiden edustajat pohtivat suuresti arvostetun ja kunnioitetun perustuslain sisältöä. Minäkin sain sisäänpääsymaksua vastaan omani, taskuversion. George Washington aikanaan sanoi "jokaisella ihmisellä pitäisi olla perustuslaki aina mukana".
Suomalaisittain tuo perustuslaki on hämmentävänkin puhuttu ja lapsetkin tuntuivat osaavat sen ytimen käsittämättömän hyvin, kun opas sitä koululaisilta kyseli. Nekin räkänokat jotka häiritsivät höpinällään kuunteluani, osasivat vastata oppaan kysymykseen miksei perustuslain perusteella häntä voi laittaa 20 vuodeksi vankilaan kierroksen häiritsemisestä. En kuullut vastausta, mutta oikein näytti menevän oppaan kommentin perusteella.
Paska on semmoinen perustuslaki. Minusta juuri 20 vuotta tekisi tuollaiselle n. 13 vuotiaalle oikein hyvää. Olisi ainakin pois häiritsemästä. Olen viisastuneena huomannut, että ihmisistä tulee siedettäviä n. 30 ikävuoden jälkeen. Osasta.
Niillä huitteilla ihminen useimmiten ymmärtää, ettei tiedäkään kaikkea, ei kadulla kulman taakse käännyttyään ensimmäisenä alakaan opettaa miten siellä olisi pitänyt elää ennen kuin hän armollisesti tuli paikalle. Kuten kaikki ymmärtävät tällainen paranneltu perustuslaki suomessakin olisi tarpeen, sillä se lopettaisi käytännössä Vasemmistoliiton ja Vihreät.
Nyt nuhaneniä pyörii Vappuna hautausmailla sottaamassa yhteiskunnan nettomaksajien hautoja ja loukkaamassa heidän omaisiaan.
Näyttäkää minulle näiden anarkistien joukosta henkilö joka ei saa tulojaan julkisista varoista tavalla tai toisella, palkkana tai tukina, niin minä kilautan Vapauden Kelloa.
Independence Centerissä oli myös yksi harvoista alkuperäisistä käsinkirjoitetuista perustuslaeista. Turvatoimet kaikkiin näihin historiallisiin tiloihin vastasivat lentokentän tarkastuksia, mutta etenkin tuohon huoneeseen päästettiin kaksi ihmistä kerrallaan, kaikki tavarat kameroineen piti jättää vartijan taakse.
Aika haaleaa oli teksti jo, joten ymmärrettävää ettei sinne haluta salamavaloja välkkymään.
Rakennuksessa oli myös presidentti-instituutiosta kertova näyttely, jossa oli joitain ihan mielenkiintoisia yksityiskohtia. Tosin West Wing-fanille suuri osa asioita oli kyllä tuttuja.
Esillä oli myös kuva jossa Bill Clinton soittaa saksofonia E Street Bandin Clarence Clemonsin kanssa.
Kun nettiyhteyttä minulle jakavasta Verizonin laitteesta alkoi virtapalkki huveta uhkaavasti, minun täytyi lähteä ehkä vähän hätäiseen, sillä ilman yhteyttä, ja sen myötä Mapsin apua, en osaisi Philadelphian keskustasta ulos, saati löytäisi halpaa hotellia. Päädyin sitten vähän kiireessä takaisin sinne lentokenttäalueelle. No onpa aamulla oikeaan suuntaan.
The Red Roof Inn on ehdottomasti vaatimattomin majoitus toistaiseksi. Semmoinen tyypillinen kaksikerroksinen luhtitalomainen motelli. Tuttu elokuvista.
Naapurissa on joku seurue miehittänyt useamman huoneen ja taitavat olla rasisteja kun eivät suostuneet tervehtimään. No, mikäs siinä, elellään omissa oloissamme.
Huomisesta alkaen yksi koko reissun tärkeimmistä kohteista Washington DC.
Väärinkäsitysten välttämiseksi, en ole mikään USA-fani. En ymmärrä läheskään kaikkia heidän ulkopoliittisia enkä sisäpoliittisia ajatuksiaan. Mutta äärettömän mielenkiintoinen maa tämä on historiansa takia, koska tämä maa ei ole mikään kansa vaan monien juuret voidaan jäljittää muualle maailmaan. Yksi ”kansan” määritelmistä on oma kieli.
Haluan oppia ymmärtämään, miten on mahdollista, että täällä osa ihan vakavasti voi harkita äänestävänsä Donald Trumpia presidentiksi?
En odota, että pystyvät minua käännyttämään, ja politiikka on aika vaarallinen aihe muutenkin, mutta toivon että reissun sivutuotteena opin kaiken ohessa edes jotain heidän ajatuksenjuoksustaan.
Ihan yhtälailla olen yrittänyt oppia ymmärtämään sisilialaisia, saksalaisia tai tutustunut Napoleoniin historiallisena henkilönä. En fanina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti