Intiaanit antoivat aikanaan tälle karulle ja kauniille alueelle nimen ”maa huono”, koska siellä ei voinut viljellä ja tuuli (jota nyt on kyllä kulmilla muutaman sadan mailin säteellä kaikkialla) tekivät elämästä vaikeaa.
Minä kiinnostuin Badlandsin kansallispuistosta luonnollisesti Bruce Springsteenin biisin kautta. Badlands on aika lähellä Brucen parasta biisiä ja vähintäänkin sen pitäisi aloittaa jokainen keikka, minun mielestäni. Sopii siihen erinomaisesti. Aika usein näin on käynytkin.
Brucen biisi ei suoranaisesti kerro tästä kansallispuistosta. Se on vertauskuva, mielentila tai elinympäristön kuvaus, tarinassa joka pohjautuu 1950-luvun lopussa kuuluisaksi tulleeseen sarjamurhaajaan nimeltä Charles Starkweather ja hänen alaikäisen tyttöystävänsä parin kuukauden mittaiseen yhteiseen matkaan Nebraskassa ja Wyomingissa.
Starkweather tappoi sinä aikana 11 ihmistä ja kaksi koiraa. Hän itse oli viimeinen Nebraskassa kuolemantuomion saanut rikollinen vuoteen 1994 asti. Heidän tarinaansa perustuu myös toinen Brucen biisi Nebraska. Lisäksi mieletön tarina on inspiroinut ainakin elokuvia Badlands ja Natural Born Killers. Kun katsoin Wikipediasta tietoja murhaajasta, huomasin että 3 hänen uhreistaan on ollut sukunimeltään Bartlet. Jännä sattuma, että Martin Sheenin, joka elokuvassa Badlands esittää murhaajaa, tunnetuin roolihahmo on West Wingin presidentti Jed Bartlet.
Itse Badlandsin kansallispuisto on käsittämättömän suuri ja kummallinen luonnon muokkaama alue. Siellä on hienoja kallio ja kalkkikivimuodostelmia, jotka ovat toisessa kohtaa erittäin kulmikkaita, toisaalla hyvin pyöreäkulmaisia. Kaikki värit ja aikakaudet loistavat siellä luonnostaan maaperässä ja kerroksittain kallioissa. Jossain pelkkää jyrkkää jääkauden ja veden muotoilemaa karua kiveä, sitten yhtäkkiä vehreää niittyä. Voin kuitenkin hyvin kuvailla intiaanien tuskan, kulkeminen oli niin vaikeaa ettei edes kallioiden tarjoama suoja kompensoinut vaikeita olosuhteita.
Badlandsissa on rikas preerioiden asujaimisto. Linnut lauloivat minulle ihan uusia melodioita (ei The Animalsin riffejä), niin että laulu kuului välillä tuulesta huolimatta auton ikkunoiden läpi. Itse liikuin vain autolla, mutta silti näin ainakin jäniksiä, maaoravia ja joitain vuohia. Puistonvartijoiden mukaan eläimiä sai seurata, mutta jos huomaa niiden reagoivan jotenkin omaan läsnäoloon, pitää heti vetäytyä. Koska alueella oli joka puolella varoituksia kalkkarokäärmeistä, vetäydyin jo ennen kohtaamista. Yäk.
Badlands oli minun yksi pääkohteitani koko reissulla. Minä luulin sen olevan vain karuudessaan kaunis, mutta se oli välillä karu ja mahdoton, välillä ihan järjettömän kaunis kaikessa väriloistossaan. Ei yhdessä vaan erikseen. Ymmärrän Springsteenin metaforan.
Näillä pelloilla, Sioux Fallsista tänne Rapid Cityyn asti, on käynyt ihan järjetön tuuli. Tuuli tarttui autoon ja aina sillan betonikaiteen tai rekan ohitettuaan piti olla tarkkana ettei tuuli vienyt autoa naapurikaistalle. Muuta tuulensuojaa ei ollut moneen sataan mailiin. Vastaantulijoiden kaista on onneksi erikseen, paljon kauempana, mutta kaksi kättä ratissa oli todellakin tarpeen. Badlandsissa tuuli näkyy hyvin selfie-kuvien kampauksissa. Toisessa otsatukka liimautuu otsaan (päälakeen nykyään), ja ihan perään, avoimella paikalla otetussa kuvassa tupee meinaa irrota juurineen. Leo Jokelan ja Donald Trumpin hiusmuodin erottaa toisistaan kylmä Pohjois Dakotasta tuleva tuuli.
Mitäs Suomeen kuuluu – muuta kuin pitkäjänteistä puurtamista siellä sun täällä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti