Joskus mietin miksi säätiedotuksia tulee telkkarista ja radiosta yms. niin usein. Säällä ei ollut juuri merkitystä minun elämääni. Ikä herkistää aistit, sääkin menee jo tunteisiin.
Nyt täytyy tunnustaa, valehtelin aiemmissa kirjoituksissani. Eilen perjantaina en käynyt oikeastaan missään. Harmitti, kun satoi koko ajan. Kelit ovat varustautumiskysymys, joo joo, mutta kun en nyt vaan voinut reissuun voinut ottaa ihan tolkuttomasti tavaraa mukaan. Ja luuletteko, etten ole harkinnut varustuksen uusimista? Tänäänkin ihan erikseen merkitsin aikatauluun Walmartissa käymisen ostaakseni alusvaatteita, alus t-paitoja, sateeseen sopivan takin jne. Yllätyin positiivisesti kun ihan Washington DC ytimessä on tämän alihintaisen ja suomalaiseen mentaaliin sopivan, kaikkea yhdestä paikasta, ketjun tavaratalo. Useinhan täällä täytyy kaikki ostaa erikoiskaupoista ja tietää siis sata erilaista liikettä tai maksaa itsensä kipeäksi.
Päästyäni paikalle ja kun tutkin hakutulosta vähän paremmin, niin nimi Walmart Frderal Government Relations selittää miksi siellä ei myyty kalsareita vaan kyse olikin jostain yhteiskuntasuhteita hoitavasta toimistosta Capitolin kulmilla.
Mutta takaisin valehteluuni. Kävin noissa paikoissa kyllä ja kokemukset olivat aitoja, mutta ne tapahtuivat jo torstaina. Perjantaina keskityin pohtimaan onko tällaisessa reissussa mitään järkeä ja löffäsin pääosin hotellissa käytyäni epäonnistumassa kaikessa kylillä (kuten aamupäivää ihan aidosti kuvasin). Sade sotki suunnitelmia enkä uskaltanut ottaa riskiä kastumisesta ja sairastumisesta, koska se sotkisi kaiken. Mutta suurin tauti oli korvien välissä. Ensimmäistä, mutta tuskin viimeistä kertaa. Menin kuitenkin ajoissa nukkumaan ja sain hyvät yöunet.
Lauantaiaamuun oli ihan eri fiilis herätä. Aurinko paistoi luvatusti pimennysverhojen välistä. Yritin, mutten malttanut nukkua ja pääsin Basket.fi live-tilastoista seuraamaan Pyrinnön B-tyttöjen 2. loppuottelua Espoosta. Apinalaumaksi rakkaudella kutsutussa porukassa on harvinainen yhdistelmä taitoa, urheilullisuutta ja äijämäistä asennetta. Vaikka tytöt hävisivät tämän pelin, heillä on takana yksi voitto ja Suomen Mestaruus ratkeaa huomenaamuna klo 13.00 alkavassa pelissä Tammelan korispyhätössä.
Suunnitelma oli selvä, kunnon aamupalalle hotellin maisemaravintolaan ja sitten Fanseat valmiiksi. Tauolla pakkasin kaikki valmiiksi. Paljon asioita hoidettavana: Tärkein on käynti Verizonin liikkeessä selvittämässä nettiyhteysasiaani. Se näyttää muodostuvan huomattavasti olettamaani kalliimmaksi, mutta se menee mittatappioihin. Kalsarit jäivät ostamatta siis. Maanantaina viimeistään on löydettävä joko pesula tai oikeanlainen kauppa. Mieluummin molemmat.
Pyrintö oli ihan eri ilmeellä liikkeellä ja peliä oli tosi hienoa katsoa. Odotin voittoa, mutta että se kävi noin helposti, oli vähän yllätys. Jonkalta opin aikanaan sanonnan ”Pecos Billille ei vittuilla” Veikkaan, että Kouvoille kävin vähän niin. Pyrintö on aika kokenut ja voitonhaluinen.
Mutta koska on matkablogi, niin pari sanaa siitäkin.
Poikkesin Verizonin jälkeen, ja Walmartin pettymyksen jälkeen, Ford’s Theatre:lla, joka sekin oli tänään suljettu. Paikka on se, jossa presidentti Abraham Lincoln aikanaan murhattiin aitioonsa. Syyllinen pakeni aitoista hyppäämällä näyttämölle ja murtaen samalla jalkansa. Silti jätkältä irtosi kirosanojen sijaan latinaa, kun hän huusi ”Sic semper tyrannis!” (niin käy aina tyrannien), joka on ollut suosittu salamurhaajien kannanotto sitten Julies Ceasarin murhan ja Marcus Brutuksen.
Booth, murhaaja, toteutti tekonsa vain päivä sisällissodan päättymisen, ja etelävaltioiden tappion jälkeen. Huono häviäjä, sanoisin.
Historiankirjat kertovat, että joku kongressiedustaja oli kävellyt Valkoiseen taloon, ohi kaikkien vartijoiden ja armeijoiden aina virkahuoneeseen asti, kertoen huolestuneisuutensa turvajärjestelyistä. Lincoln oli todennut, että harva ihminen on valmis luopumaan hengestään ja jos joku niin olisi valmis tekemään, täytyisi itse olla valmis kuolemaan. Niin sitten kävikin, mutta yllättävän pitkälle murhaaja Booth onnistui pakenemaan ennen kuin hänet ammuttiin.
Ford’s theatteria vastapäätä on Petersen talo johon Lincoln kannettiin ja jossa hän sitten kuoli päähän ammuttuun laukaukseen. Siitäkin talosta on tehty museo jonka matkamuistomyymälässä on omaa työhuonettani/kotikirjastoani muistuttava, hyllyyn laittamattomin kirjojen läjä. Lincolnin lausunto kirjojen lukemisen merkityksestä on kirjattu kylttiin.
Kävelin Capitol Hillille läpi Amerikan Sikhi-muslimien järjestämän kulkueen josta he jakoivat hedelmiä ja pullovettä meille ohikulkijoille. Monikulttuurisessa maassa, jossa lähes kaikki periytyvät maahanmuuttajista, tunnuttiin suhtautuvan monikulttuurisuuteen avoimesti.
Itse suuntasin takaisin Capitol Hillille, jossa minulta jäi torstaina pääsemättä sisään itse rakennukseen.
Nyt pääsin sisälle hienosti ja virkailijoiden palvelu oli kerrassaan loistavaa. Visitor Centerin virkailija etsi sitkeästi löytyykö heiltä suomenkielistä kierrosta, vaikka itse totesin saman tien, ettei tietenkään löydy. Eihän siinä olisi mitään järkeä.
No, englanninkielinen opas puhui erittäin hyvin ja selvästi ja pysyin hyvin mukana useimmissa hänen jutuissaan. Ensin hän johti meidät kupolin alla olevaan aulakerrokseen joka oikeasti ei ollut siinä käytössä enää. Mutta aikanaan oli ollut. Siellä oli pylväitä ja patsaita paljon. Ja keskellä lattiaa teräslasilla peitetty reikä joka oli köysin ympäröity. Opas kertoi, että aikanaan George Washingtonin kuoltua hänen ruumistaan oli siirretty Vermontin kodin ja Capitolin välillä, kunnes perhe oli kyllästynyt ja päättänyt noudattaa itse Georgen omaa tahtoa ja haudannut hänet kotitilalleen. Tuo reikä lattiaan oli kuitenkin tehty ajatuksella, että ihmiset voisivat käydä katsomassa valtakunnan perustajaa siitä ikuisuuksien päästäkin.
”Nyt se on ihan tarkoitukseton reikä lattiassa. Ollut aika kauan”, sanoi ihastuttavan sarkastinen oppaamme.
Oppaan toinen kuiva kommentti samassa huoneessa oli, kun vaikka kuinka moni oli - ihan hänen pyynnöstään - esittänyt kysymyksiä reunoilla olevista patsaista ja hän oli niistä kertonut taustan ja pitkät tarinat päälle, niin joku kysyi koristeellisen kellon tarkoitusta ja tarinaa. ”Se on vaan kello”, totesi oppaamme ja minä putosin.
Pääsimme myös kupolin alle, pääaulaan jossa aikanaan on pidetty kongressin istunnot. Ne lopettettiin kuitenkin, koska aulan akustiikka on ihan mahdoton. Opas antoi demonstraation ja puhui salin toiselta laidalta lähtien kävelemään meitä kohti toiseen reunaan. Keskellä hänen äänensä hukkui kokonaan ja aÄlkoi kuulua taas ihan vieressä. Varmaan hankala pitää kokousta.
Vastaavaan ilmiöön törmäsin pari vuotta sitten Palermon oopperatalossa Sisiliassa. Tosin siellä akustinen leikki oli toteutettu tarkoituksella, kun silloinen hallitsija halusi kuunnella mitä hänestä puhuttiin selän takana. Kolmas paikka, jossa tähän erikoiseen akustiikkaan olen törmännyt, on Tammelan korispyhättö. Nimittäin katsomon ylimmältä riviltä kuulee varsin hyvin mitä aikalisällä salin toisella puolen salia sanotaan. Siis silloinkin, vaikkei valmentajana olisi Denis Kucevic, jonka aikalisät kuulee kyllä muutenkin.
Emme päässeet Capitol Hillillä varsinaisen politiikan pariin, siis tiloihin joissa päätöksiä tehdään. Se oli minulle pieni pettymys, vaikka toki ymmärrän syyn. Lähtöä tehdessä pääsin kuitenkin kurkistamaan ovelta senaatin kokoontumistilaa. Se ei ole siis se kongressin istuntosali, jonka olisin kyllä tunnistanut, mutta joku selvästi oikea työtila kuitenkin.
Huvittavaa oli miten tämän mahdollisuuden sain, sen jälkeen kun oppaamme vetämä kierros oli päättynyt.
Kysyin vartijalta onko mitään kierrosta tai mahdollisuutta päästä katsomaan Enemmistön kokoontumistilojen käytävää. Se kiinnosti, kun siellä presidentti Bartlet istui aikanaan West Wingissä, nöyrryttyään ja nöyryytettyään Rebublikaani enemmistöä, hän sai kaipaamansa lisäbudjetin läpi.
Nythän on vastaava tilanne, presidentin johtama demokraattihallitus, mutta rebublikaanien hallitsema kongressi. En tiedä oliko vartija itse rebublikaani, mutta hän antoi minun kurkistaa nöiden ovien taakse kunhan laitoin kameran reppuun. No eipä siellä oviaukosta mitään nähtävää ollut.
Aurinko paistoi ja kävelin viimeinkin vuokraamaan viimeinkin polkupyörän josta olin jo kaksi sadepäivää haaveillut. Hyvä esimerkki tekniikan orjuuttavasta vaikutuksesta on, kun marssin nenö kiinni tabletin näytössä etsimässä Capital Bikesharen pistettä ja sellainen oli muutaman metrin päässä vieressäni.
Vuokrauspisteitä on kymmeniä ympäri kaupunkia. Niissä on tolppa johon tungetaan luotokortti ja sieltä saa polkupyörän koodin jolla lukko aukeaa ja jollekin tolpalle se pitää myös määräajassa palauttaa.
Pyörä on halpa, helppo ja erittäin hyvä kuluväline Washington DC:ssä. Kiitos tuoreelle aviomiehelle Juho Sopaselle vinkistä – onnea vaan sinne!
Pyöräilin National Mallia pitkin Jeffersonin muistomerkille. Thomas Jefferson on kiistatta yksi merkittävimmistä Yhdysvaltojen presidenteistä (muuten yksi Mt Rushmoren päistä joita menen viikon sisään ihmettelemään), mutta sikäli hyvin kyseenalainen, että hän kannatti ja hänellä oli huomattava määrä orjia. Vaikka hän oli suuri yksilönvapauden kannattaja, hän oli Adolfin linjoilla rotuopin suhteen.
Sieltä poljin Arlington Memorail bridgeä pitkin kuuluisalle hautausmaalle, jossa lepää myös presidentti John F. Kennedy. Se on vaikuttava paikka lähes pelkästään valkoisista hautakivistä muodostuvista rivistöistä.
Kaunis ilta-aurinko ja pian sulkeutumassa oleva hautausmaa muodostivat todella tunnelmallisen ympäristön. Ensin löysin veljeksistä Robertin haudan joka on minusta jopa kauniimpi kuin veljensä Johnin ihan lähellä oleva monumentaalinen muistomerkki. Toki hieno sekin, palavan liekkinsä kanssa.
Muistan kyllä, että Kennedyiltä kuoli nuori poika, mutta en muistanut aiempaa tyttölapsen keskenmenoa joka on myös saanut oman hautakiven äitinsä viereen.
Tunnelmallinen ja onnistunut päivä. Kun katselin Kennedyn muistomerkiltä kohti Washingtonin keskustaa, sanoin ääneen että ”Ill be back”
No aika kornisti sanottu, mutta onhan tämä kaunis kaupunki. Ja olin ihan tosissani.
Huomenna aikainen herätys ensin tyttöjen 3. finaaliin, sitten melkein perään miesten 4. finaali Hakametsästä, teidän aikaa klo 17.00 (minulla heti aamiaisen jälkeen klo 10.00)
Heti sen jälkeen nokka kohti Clevelandia. Katsotaan kuinka pitkälle pääsen. Vähän pelit sotkevat aikataulua, mutta ovat sen arvoisia.
Huomenta sinne Suomeen, minä menen nyt nukkumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti