tiistai 24. toukokuuta 2016

Päivä 29:  Grand Canyon

Grand Canyon on yksi maailman seitsemästä ihmeestä. Ja kieltämättä olo on kuin lapsena huvipuistossa: vaikka pelotti, piti mennä entistä hurjempaan laitteeseen. Minäkin olin tänään n. 1 metrin päässä 914 metrin suorasta pudotuksesta.

Grand Canyon on 446 km pitkä ja leveys parhaimmillaan 30 km. Syvyys on enimmillään jopa 2 km.
Se on kehittynyt miljoonien vuosien aikana mannerlaattojen liikkeestä ja maankohoumista. Kanjonin koon takia turistin täytyy yleensä ensin tehdä päätös meneekö pohjois- vai eteläreunalle (rim).
Toki molemmatkin onnistuvat, jos vaan aikaa riittää. Aikaa, rahaa ja fyysistä kuntoa tarvitaan, jos aikoo osallistua kanjonin pohjalle tehtäviin retkiin, joko jalan, muulilla, helikopterilla, jeeppi-safarilla tms. keinoin.
Minun kiinnostukseni loppui kun vähänkin kiinnostavien retkien hinnat alkoivat 300 €:sta.
Eri asia, jos olisin päättänyt panostaa tähän etukäteen, mutta Grand Canyon edusti minulle mielikuvissani etukäteen vähän samaa kuin NYC:n midtownin pilvenpiirtäjäkolossit. Kiinnostavia massiivisuudessaan, suhteettomuudessaan, antamalla kontrastia kiinnostaviin yksityiskohtiin, kun asfaltin ja betonin välistä pilkottava ruohon tupsu näyttää kiinnostavalta yksityiskohdalta, tai kun Kanjonilla miettii jonkun käppyrämännyn kauneutta. En kokonaan päässyt tuosta asenteesta eroon tänäänkään. Myönnän kyllä haukkoneeni henkeä, ihailleeni kauneuttakin, mutta niin teen aina New Yorkissakin.  Tällä reissulla alkaa tulla pieni ähky näihin luonnon ihmeisiin. Jostain syystä esim. Monument Valley liikutti minua enemmän.
Ehkä siksi kun siihen liittyy parempi tarina.

Voi hyvin olla että palaan Grand Canyonille vielä joskus, mutta silloin olen a) varannut aikaa vähintään 2-3 päivää b) olen huomattavasti paremmassa fyysisessä kunnossa kuin nyt.
Huonokuntoisen perusturistin näkymät ehdin nähdä tänään. Sen takia ei tarvitse palata.

Pari vinkkiä vähäisellä kokemuksellani Grand Canyonille:
* Tusayan jossa majoitun, on kelpo paikka turistille. Tämä sijaitsee ihan puiston eteläisen portin jälkeen ja aikaa matkoihin ytimeen ei kulu kuin 15-20 min. Täällä on kaikki palvelut ja täältä kulkee puistoon shuttle-bussit joten oma auto saa seistä hotellin parkissa, jos niin haluat. Noilla puiston busseilla pääsee siellä ytimessä moneen sellaiseen paikkaan joihin ei omalla autolla pääsisi eikä hyväkuntoisenkaan ole järkevää kävellä (ajan käyttö). Minunkin autoni seisoi Visitor Canterin parkissa ja ajoin sillä vain kämpille, shuttlella olisi hoitunut sekin.
* Varaa aikaa joko 1 kokonainen päivä tai vähintään 2 ja tällöin suunnittele etukäteen mihin retkille/patikointeihin osallistut. Minä ajattelin katsella vasta paikan päällä enkä ymmärtänyt yhtään mittasuhteita ja vaadittavan ajan määrää. Hienokin paikka jättää lattean kuvan, jos ei osallistu mihinkään ja tyytyy ottamaan vaan kuvia.

 Maisemat, ovathan ne ehdottomasti hämmästyttäviä ja kauniita.
Kuvat puhuvat taas puolestaan.











Lisää kuvateksti
Hullu
Hullu nainen



Abyss point. Suoraa pudotusta 914 metriä. Sormi kuvassa kun kamera katsoi alas, minä en.


Käärme paratiisissa. Minähän siis inhoan käärmeitä ja korkeita paikkoja. Combo.

Ylhäällä ei näkynyt. 

Colorado river

Kevyen tasamaan patikointini taukopaikka. Kelpo maisema.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti