Päivä 23:   Yellowstone


Toinen kokonainen päivä Yellowstonessa takana. Olen häkeltynyt tästä paikasta ja seudusta.
Maisemat ovat niin järjettömän hienoja, ettei niitä tällainen amatöörirunoilija osaa kuvailla.
Valitettavasti olen vielä enemmän turisti valokuvaamisen kanssa, eivätkä nuo välineenikään oikein sovellu luontokuvaukseen, joten aika paljon jää teillä muilla arvailujen ja minulla itselläni muistikuvien varaan.

Mutta kaikille se ei ole tuttu, niin muutama oppaista kerätty fakta:
Yellowstonen on maailman ensimmäinen kansallispuisto, jonka perusti 1872 presidentti (aiemmin sisällissodan kenties kuuluisin kenraali) Ulysses S. Grant.
Puisto on kooltaan n. 9000 km2 ja on kooltaan selvästi Yhdysvaltojen suurin. Se sijaitsee pääosin Kalliovuorten kupeessa, niiden itäpuolella Wyomingin osavaltiossa. Tosin esim. tänään ajoin puiston yläosiin sen kaakkoiskulmasta joka sijaitsee Montanan puolella. Että sikäli ihan turhaan tullessani maanantaina kulutin ½-tuntia elämästäni ajaakseni erikseen käymään osavaltiobingon takia Montanan puolelle.
Puiston kokoa ajatellessa mielikuvaan pitää lisätä myös sitä ympäröivä vuoristoseutu, joka käy ainakin minulle jo luonnonpuistosta. Ja etelän puolella puistoon liittyy kiinteästi Grand Tetonin kansallispuisto, joten erittäin suuresta luonnonvaraisesta alueesta on kysymys.
Yellowstone on kolmeen asiaan tiivistettynä:
1) uskomattoman hienoa vuoristomaisemaa
2) todella paljon elukoita
3) vulkaanisia laavapurkaumia (anteeksi jos vääriä termejä)

Puistoon on ainakin 4 (taitaa olla 5) sisäänkäyntiä. Minun majoitukseni on itäisen puoleisen portin lähellä, reilun 20 mailin päässä. Kylä on nimeltään Wapiti, mutta tämä kuuluu Codyn kaupunkiin jonne on sama 20 min ajomatka kuin Yellowstonen portillekin.
Ihmiset kehuvat aina omia valintojaan, on sitten kysymys autosta, puhelimesta tai matkakohteesta.
Koitan välttää sitä ja olla rehellinen.
Asumukseni Windmill Inn on vähän kaukana puiston ytimestä verrattuna vaikka siihen jos asuisi Lake Villagen tai Old Faithfull Inn jättihotelleissa. Matka sinne vie n. 45 min suuntaansa.
Jos tänne Yellowstoneen matkustat, kannattaa periaatteessa mennä aina niin syvälle puistoon kuin mahdollista. Sieltä huoneen saaminen ei ole kuitenkaan kovin helppoa, koska ne tulevat myyntiin yleensä  vasta 6 kk ennen kauden alkua ja ne myydään kuin Springsteenin keikat, koko kesä tunnissa.
Lisäksi ne ovat huomattavasti kalliimpia kuin puiston ulkopuolella olevat majoitukset.
Silti, jos voit olla paikalla enemmän kuin 3 päivää, kannattaa ainakin pyrkiä ytimeen.

Minulle nykyinen majoitus on kuitenkin kovasti mieleen ja tuo matka puuduttaisi kenties useamman kerran kotiin ajettaessa. Minulla paluita tulee enää huomenna, vain 3 kertaa ja ainakin tänään nautin vielä suunnattomasti pudotellessani aika  reippaasti mutkaisia, hyväkuntoisia vuoristoteitä.
Windmill Inn on bed and breakfast periaatteella toimiva maatalo jossa on kotieläimiä, kissoja, koiria ja hevosia. Isäntä Rod on Yellowstonen matkaopas ja häneltä saa erinomaisen suunnitelman jokaiselle päivälle: mihin pysähdyt (kaikkialle ei ehdi), aja tuon parkkipaikan kautta, minkä voit ohittaa, mitä kannattaa välttää, missä on nähty susia tai karhuja… Aivan korvaamaton apu.
Talon emäntä Suzie on ihan älyttömän mukava ja pitää todella asiakkaasta huolta. Lisäksi hänen aamiaisensa ovat olleet todella herkullisia.
Talo sijaitsee vuoren rinteessä ja siihen kuuluu varsinkin sisältä oikein hienon päätalon lisäksi vaatimattomampi lisärakennus jossa minun kämppäni sijaitsee. Täällä on kaikki kookkaan yksiön tarpeet ja oikein siistiä.
Pihassa juoksee jäniksen poikasia joita kissat kiusaavat, mutta en ole nähnyt niitä tappavan. Itse olen meinannut jo kahdesti ajaa yli, kun tiellä niitä juoksee niin kuin muitakin elukoita.
Hevoset ovat siis lähinaapureitani ja maanantaina kieltämättä haisi hevonpaska, mutta joko olen tottunut tai sitten hevosilla on ummetusta. Juttelen niiden kanssa aina mennen tullen, muutaman sanan.
On kiva puhua välillä suomea.
Takana rinteessä liikkuu kauriita ja Rod kysyi pitivätkö hevoset yöllä meteliä, kun hän epäili koirien haukunnasta kojoottien pyörineen rinteessä. Aikamoista, tämmöiselle Tammelan kasvatille!

Kuten jo maanantaina kerroin, täällä ovat ovet auki aina. Rod ja Suzie kertoivat lähtevänsä huomenna Kaliforniaan poikansa valmistujaisjuhlaan. Minä jään tänne yksin.
Toivottavasti joku naapuri ruokkii hevoset ja juoksuttaa koirat. Siihen minä en kyllä ryhdy.
Kysyin mitä teen avaimelle kun perjantaiaamuna lähden. Käskivät jättämään pöydälle.
Kerroin etten saa rengintupani ovea lukittua, he sanoivat, ettei se ole koskaan muutenkaan lukossa. OK.
Minulle tämä on elämys, paljon hienompi elämys, kuin joku tylsä hotelli. Silti saan haluamani yksityisyyden täydellisesti.

Kun Huhtisen Handelta aikanaan vinkkejä reissuun kyselin, hän painotti kovasti, että Yellowstone kannattaa ehdottomasti ottaa reittiin ja varata riittävästi sinne aikaa. Lopulta arvontani eteläisen ja pohjoisen reitin välillä kääntyi juuri Yellowstonen takia, kun ylempi reitti sai niin paljon sisältöä.
Kiitos Hande kun asiaa ajoit. Teit sen nimittäin sikäli vakuuttavasti, ettet kehunut vain sitä minkä olet itse nähnyt, kerroit hyviä ja huonoja puolia kaikista vaihtoehdoista ja kun olit useimmat paikat nähnyt. Kun esim. pohdin pitäisikö valita pohjoinen vaihtoehto, koska etelässä on tähän aikaan usein tornadoja tms. Hande sanoi, ettei sen perusteella kannata reittiä valita, vaikka itse oli pohjoisen reitin kannalla.
Kun puhelinta aikanaan ostin ja kyselin suosituksia Facebookissa, niin useimmilta tuli kehuja omasta puhelimestaan. Eipä siitä hirveästi ole apua. Rehellinen kriittinen näkemys ansaitsee arvostusta.

Yksi Yellowstonen (ja Black Hillsin) mukaan ajoreitilleni pääsyn syy oli se, että realistina tunnustan, että tuskin tänne pääsen enää koskaan. Muualle Amerikkaan voin hyvinkin tehdä lyhempiä parin viikon road trippejä vielä joskus, mutta onhan tämä Wyoming ja South Dakota niin järjettömän kaukana mistään muusta, että tuskin tänne enää pääsen. Molemmat aivan loistavia kohteita, jos vaan on aikaa.

Kokemuksia itse puistosta.
Rod piirsi minulle tiistaille loop-reitin jossa kiersin ns. pakolliset kohteet: Canyonin, kuumia lähteitä ja Old Faithfullin geysirin ja neuvoi että sen vieressä olevan mahtavan hirsihotellin aulassa on kello joka kertoo koska se purkautuu seuraavan kerran. Näin tein ja olihan se näyttävä luonnonvoima.

Tänään toisena päivänä kiersin Codyn kautta pikateitä (tosin melkoinen vuoristoserpentiini sekin) kaakkois-portille Montanan Cooke Cityn pikkukaupungin kautta. Kaupunki sijaitsi niin syvällä vuorten sisällä ettei siellä toiminut GPS eikä nettiyhteyteni. Kylässä oli kuitenkin visitor center, jonka ystävällisellä naisella tuskin on muutama tehtävää kuin sanoa yhteytensä hukanneille turisteille, että jatka vaan 4 mailia suoraan eteenpäin. Yritin keksiä jotain kysyttävää Cooke Citystä, mutta ei tullut mitään mieleen.
Lamar Valleyn alueella on erittäin hyvät mahdollisuudet nähdä harvinaisempia eläimiä luonnonvaraisena.
Tässä vaiheessa todettakoon, etten todellakaan ole mikään luontoihminen, noin lähtökohtaisesti. Kuten Kari Suomalainen aikaan totesi: ”En pidä luonnosta. En ole koskaan saanut siltä mitään muuta kuin allergian.”  Mutta täällä sitä ajeltiin katselemassa Rodin lainaamalla kaukoputkella kivenkoloihin josko näkyisi joku alli tai ihmepääsky.  Joku nainen minulle jonkun pesän omalla putkellaan näytti.
Kuulemma hyvin harvinaisia. Sääli ettei hajuakaan mikä lintu oli kyseessä. Naisen huonosti lausuttu englanti kuulosti että olisi saanut ”allies” tms. joten olisiko ollut sitten alleja.
Minä olin lähinnä susien ja karhujen perässä. Täällä harjaantuukin silmä aika nopeasti näkemään koska on jotain poikkeuksellista nähtävää. Tavallisin tunnusmerkki on tienposket autoja täynnä. Arvasin karhun olevan kyseessä, kun autoilijoilta unohtuivat kaikki liikennesäännöt. Itsekin hullaannuin ja jätin autoni keskelle tietä. Ei siitä kukaan olisi muutenkaan halunnut tai päässyt ajamaan. Mustakarhu (väristä päätellen) käyskenteli muutaman kymmenen metrin päässä jyrkän tientörmän alla ruohoa syöden.
Yritin napsia tabletillani kuvia, mutta niissä nyt näkyy lähinnä musta möykky.
Joku valkoinen isompi auto tuli perääni ja tööttäsi vaimeasti. Jeesus mikä törppö!  Näytin äkäisesti kädellä että ole nyt jumalauta hiljaa ettet pelästytä sitä tiehensä!  Tunnistin hänet rangeriksi vasta kun hän nousi autosta ja käveli viereeni. Hups.
Olin kuullut sudenkyttäyspaikalla karhujen olevan liikkeellä näillä kulmilla. Tiesin siis että niitä pitäisi olla kaksi aikuista ja yksi lapsi/poikanen/mitänenytovat. Rangerin hätyyttämänä lähdin liikkeelle ja kävin kääntämässä vähän matkan päässä. Paluumatkalla näin muutaman ihmisen kameran suunasta, että rinteessä on jotain ja sielläpä suloinen pikkunalle (nalle – niitähän ne ovat!) yritti kiivetä puuhun.
Sama rangeri avasi jo paitataskunsa ylänapin ja kaivoi jotain lehtiötä, kun palasin, joten jatkoin pysähtymättä matkaani. Vauhdista napatusta kuvasta nyt ei näe kuin kaksi puuta joiden välissä on joku möykky. Se on sen lapsinallen ahteri.
Rod oli siis merkinnyt missä näkee vuoristo vuohia, mutta siitä ajoin vahingossa ohi. Niihin törmäsin onneksi paluumatkalla ihan itäisen portin lähellä, kun yksi ilkimys neljän vuohen laumasta potki kiviä autotielle.
Muut vaan katselivat yhden kiusantekoa. Nyt ymmärrän miksi teillä on varoituksia putoilevista kivistä.
Olen ihmetellyt mikä niitä sieltä itsekseen pudottaisi. Vuohet.
Susijengiä en nähnyt. Meitä oli parikymmentä luontoharrastajaa putkiensa kanssa yhdellä seisakkeella katsoen kauaksi vuoren rinteelle. Muutama näytti minulle töyrään jolla ne olivat liikkuneet joku aika sitten, mutta nyt ilmeisesti levolla osoitetun kumpareen takana. Viivyin siinä 20 minuuttia, mutta eivät tulleet näkyviin. Kärsivällisyyteni palkittiin, ei susien muodossa, vaan sain esittää tosimiestä, kun paikalle tuli uusia faneja. Neuvoin asiantuntevasti, missä ne ovat, näetkö tuon puun ja ison kiven, käännä vähän oikealle… mutta eivät nyt näkyvissä vaan malttakaa vaan odottaa.
Itse lähdin menemään.
Mammoth Hot Springsin hotellissa on karttahuone, jossa on valtavan kokoinen eri värisistä puulajikkeista tehty historiallinen vanha Yhdysvaltojen kartta. Rod kehui myös hotellin lounasta. Joka paikassa muuten Chicagosta länteen on toistaiseksi ollut aivan samanlainen alkusalaatti jonka viereen tuodaan samanlaisessa kupissa salaatinkastike. Vaihtoehtoja ovat aina: Ranch, Blue cheese, Thousand Island ja italialainen/ranskalainen. Alussa arvostin raikasta salaattia jota ei juuri itä-rannikolla saanut jollei tilannut erikseen, mutta nyt se alkaa jo kyllästyttää. Miten alkusalaatin voi noin tuotteistaa?

Hot Springsissä on nimensä mukaisesti lisää ja mammuttimaisia laavapurkautumia ja kuplivia kuumia lähteitä.  Niitä on täällä niin paljon, että aloin jo toisena päivänä vähän kyllästyä niihin.
Sama juttu japanilaisten kanssa. Aiemmin kertomani vinkki mielenkiintoisen näkemiseen - seurata muiden zoom-putkien suuntaa - ei päde japanilaisiin. Ne kuvaavat aina ja ihan kaikkea.
Oikein ystävällisiä ja mukavia, mutta niitä on ihan tolkuttomasti.
Sen sijaan yksi erikoinen amerikkalainen kansallinen piirre täällä vallitsee: mustia tai latinoita täällä näkee erittäin vähän. Ei edes turisteina.

Huomenna pidän lomapäivän. Vähän suunnittelen tulevaa, pyykkään ja luen kirjaa. Uusi Seppo Jokinen ei ole päässyt kuin ihan alkuun. On vähän ollut kiirettä. Voi olla että ajelen johonkin puistoon ja käyn kuittaamassa jonkun väliin jääneen paikan, mutta vain jos huvittaa. Huomenna pakko levätä, sillä sitten mennään taas yhtä soittoa monta päivää.

 Muutama kuva keskiviikolta:

Lapsi orava

Tuolla on karhun pentu, möykky kahden puun juuressa

 Aikuiskarhu. Minulta löytyi pokkarista parempikin kuva, mutta johto jolla saan ne ulos taisi jäädä Suomeen

 Noihin buffaloihin alkaa kohta kyllästyä.

 Cooke City, Montana

 Maisemia matkalta Codysta Cooke cityyn