sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Päivä 34:  Et voi tulla rajan taa

Tänään taas vähän synkempi päivä. Otin omalta osaltani melkein osaa kodittomien siirtolaisten elämään, kun netin kanssa taas ongelmia enkä meinannut löytää kämpille. Ilta päättyi kuitenkin hyvin ja pääsin tarjoamaan heille gourmet-tason pizzaa.

Suunnistin heti aamusta Balboa Parkiin, josta Bruce laulaa osuvasti  nimetyssä laulussaan Balboa Park. Todetakseni ainoastaan, ettei siellä ole kellään mitään hätää. Perheet ajelivat heti aamusta eläintarhaan katsomaan jos monenmoista elukkaa. Ilmeisesti siellä on myös joku Brucen tapaisen supertähden konsertti, sillä jossain vähän sivummalla näkyi ihmisiä odottamassa hätäisesti kyhätyissä majoissaan ja teltoissaan lipunmyynnin alkamista. Aika likaisen näköisiä olivat, kuten hard-core fanit aina, joten Bajamajan lisäksi voisivat tuoda myös suihkuja heille. Jos nyt malttavat jonosta mihinkään. Voi kun malttaisivat käydä edes puiston lukuisissa taidemuseoissa ja täyttämässä mahansa tänään olleilla etnisten ruokien messuilla. Siellä on jokaiselle kodittomalle varmasti kaikille jotain mieleistä!

Sitten lähdin katsomaan Meksikon rajaa, josta presidenttiehdokas Trump niin kovasti on pitänyt ääntä. Löysin ihan rajan tuntumasta Outlet-keskuksen jossa oli mm. Conversen myymälä josta ostin kolmet kengät. Että, jos ”miehet jotka kulkevat rajan yli omia polkujaan” vähän reissussa rähjääntyvät, niin sieltä hakemaan uudet tossut!

Ja ihan turha ryömiä ojanpohjia, kun Meksikoon kulkee silta jota yli pääsee näppärästi. Toisaalta rajavyöhykkeeltä on näppärästi kaadettu puut, niin tähystys tornista näkee ampua pitemmällekin. Ihan kuin Itä-Saksassakin aikanaan. Siellä ammuttiin selkään, täällä vielä helpompaa kun näkee tähdätä silmien väliin. Ampumisesta kun amerikkalaiset tykkäävät, ja surffaamisesta, niin meksikolaisista on ollut vuosisatojen aikoina monenlaista iloa heille. 1800 luvulla saivat ammuskella, kun ajoivat heitä pois Kaliforniasta ja nyt paukutella niitä jotka pyrkivät takaisin isiensä maille. Surffaamiseen en keksi heistä kyllä mitään iloa.
Itse olen saanut sen verran väriä, etten viitsinyt lähteä yrittämään rajan yli. Ettei tule väärinkäsityksiä. Ja kun autollekaan ei löytynyt mistään läheltä parkkipaikkaa. Kuka hullu kävelee ensin kilometrin rajalle ja sitten edestakaisin vielä siltaa pitkin!? Meksikaaneilla helppoa kun ei tarvitse juosta kuin yhteen suuntaan. Mikä sen parempi aamureippailu! Rajan tuntumaan on sijoitettu useita meksikolaisia ravintoloita, jos sitten nälkä yllättää. Kun vaan muistavat tuoda käsidesin, sillä sikäläinen ruoka syödään yleensä käsin, eikä sitä ollut ravintolassa tarjolla. Hyvään ruokaan ovat kyllä tottuneet, noinkohan tottuvat mauttomaan amerikkalaiseen ruokaan.
Asuntoja neuvon katsomaan kyllä San Diegoon kuuluvan  La Jolla:n kukkuloilta! On mukavaa seutua, merinäköalat ja hienoja taloja. Mikä parasta, siellä on kymmeniä taloja myytävänä, joten ei muuta kuin näytöille katsomaan! Ehkä se unelmien koti löytyy näinkin läheltä vanhaa kotimaata.
Jos ei heti halua sijoittaa kovan rahan asuntoihin, on oiva vaihtoehto vanha hotelli merenrannalla nimeltään Hotel Coranado. Se on suvaitsevainen varmasti ja ottaa vastaan rikollisia ja raiskaajiakin, kuten Yhdysvaltain seuraava presidentti Donald Trump meksikolaisia luonnehti, sillä jo suvaitsemattomalla 60-luvulla se majoitti mm. Marilyn Monroen ja pari hänen transu-ystäväänsä. Siitähän tehtiin se dokumenttielokuvakin Some Like It Hot.

Jos sitten tekee mieli lähteä baariin, niin suosittelen downtownissa olevaa Henry’s pubia. Sinnekään en päässyt itse sisään, kun en taaskaan saanut autoa mihinkään ( siksi suosittelen mamuillekin aina taksia!), mutta tunnen konseptin, sillä samalla omistajalla on samanniminen kapakka mm. Tampereella ja Kuopiossa. Niissä olen käynyt. En tosin suosittele pikkukokoisille meksikaaneille lärvilautaa, kun ovat tottuneet vaan siihen pizzakastikkeeseensa, margharitaan.

Illan päätteeksi kävelin mainioon pubiin täällä Carlsbadissa, jossa muuten on myös Legoland ja Pieni Merenneito keksitty. Pubissa oli erinomaista olutta ja todella hyvää pizzaa. Väärinkäsityksen vuoksi tarjoilija toi minulle vahingossa kaksi pizzaa, mutta kun en jaksanut yhtäkään kuin puoliksi, niin päädyimme tarjoilijan kanssa että hän vie loput kodittomille töistä lähteissään. Jaksavat sitten huomenna asuntonäytöille sinne La Jollaan.

Vanba talo La Jollassa irtoaisi varmaan halvalla...

...varsinkin kun tuossa kadun toisella puolen rannalla on ohjeet tsunamin varalle.

Merenrannan asuntoja

Hotel Coranadon kuuluisa ranta

Melkoinen ketju omistajalla: toimipisteet Kuopiossa, Tampereella ja Helsingissä. Sekä San Diegossa.

Et  voi tulla rajan taa, lauloivat Matti ja Teppo

Balboa park

Pyrintöläisille omat paikat


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti