Päivä 21:   Wyoming
Sain eilen unen vasta yhden jälkeen ja heräsin jo pian kuuden jälkeen.
Syykin oli selvä: jälleen käytännössä paastotun sunnuntaipäivän jälkeen söin ihan järjettömän kokoisen illallisen. Alkuun reissun ensimmäiset buffalo-wingsit ja pääruoksi valtava pihvi erinomaisella Jack Danielsilla maustetulla kastikeella. Ja ensimmäisen kerran tuoppia tuotiin eteen niin kuin pitää.
Deadwoodissa jokaisen ravintolan etuala on täytetty kortti- ja rulettipöydillä sekä pelikoneilla.
Ruokaravintolan puolta sai oikein hakea. Kahdesta käännyin jo takaisin kun en löytänyt, mutta onneksi tämä kolmas oli kyllä varsin hyvä paikka.

Vähän lyhyt uni huolestutti, kun edessä oli jälleen tänään (maanantaina) pitkä siirtymäpäivä Deadtownista Yellowstonen portille Codyn kaupungin Wapitiin.  Siirtymä sujui kuitenkin ongelmitta, olin oikeinkin pirteä.
Reitti kulki  minulle niin tuttua interstate 90 West pitkin.
Gilletten kaupungissa poikkesin, kun siellä näkyi olevan Verizonin myymälä. Nähtävästi olin sekoillut sen nettilaatikkoni kanssa, kun siellä myymälässä se toimi oikein hyvin. Ostin autolaturin jolla saan ladattua niin tuota Verizonin tulitikkuaskia kuin mm. tablettiani. Onhan tuolle nettiyhteydelleni tullut hintaa, mutta nyt kun olen oppinut elämään sen kanssa säästeliäämmin, enköhän selviä loppuun asti näillä menoilla.

Sitten arvoin kahden eri tarjotun reitin välillä, käännynkö Buffalosta vai vasta Sheridanista. Onneksi valitsin jälkimmäisen, sillä huomasin olevani vain 10 mailin päässä Montanasta, joten kävin kääntymässä pikemmin vielä siellä. Ja vielä tärkeämpää oli ajaa Bighornin mahtavan vuoriston yli ja läpi, kuin yrittää kiertää sitä.
Se oli elämys. Ensin kiivettiin todella pitkään kohti sumuisia ja lumisia huippuja, sitten jo oltiinkin siellä.
Suomalaisena en siitä osasta niin nauttinut, eksotiikka puuttui. Välillä tasaisemmissa kohdissa tuli mieleen vanhat tuomariajat kun ajoi Forssaan Tammikuussa. Lunta oli kaikkialla, sumun takia päivä oli pimeä jo kolmelta iltapäivällä.
Vuorilla ajattelin lähettää kortin, 33 astetta varjossa.


Mutta sitten, kun vähän matkaa oli lasketeltu alas, kaikki muuttui äkkiä paratiisiksi. Forssa unohtui, tiet olivat kuivia, ilma kaunis ja mutkat tiukkoja. Aivan järjettömän hienoa ja varsinkin kun sain kirittäjän yhdestä Nissanista joka myös halusi edetä muita nopeammin. Toisaalta mietin  mitä jää kuvaamatta, mutta ajaminen oli nyt niin hienoa, että eikun jalka jarrulta!  Kaasua ei tarvittu, painovoima piti siitä huolen.
Kaveri tunsi reitin, mutta minä kilpa-autoilijoiden kansan edustajana osasin selvästi häntä paremmin tulla mutkista ulos. Vanha formulakuskin ja valtiovarainministerin ohje on: älä jarruta mutkissa vaan niitä ennen.
Silloin pääset mutkasta paremmalla vauhdilla jatkamaan matkaa.
Sitten eteen tuli rekka jonka perässä körröteltiin loppuosa.

Erittäin jyrkän ja kiharaisen vuoristotien jälkeen loppumatka oli taas sitä itseään: tasaista peltoa horisonttiin asti, kunnes aivan loppuvaiheessa alkoivat taas näkyä määränpään upeat vuoret, jotka rajaavat Yellowstonen kansallispuiston itään päin.
Juuri ennen vuoristoa on Codyn kaupunki, joka on saanut nimensä William Codyn, eli legendaarisen Buffalo Billin mukaan. Kaupunki näkyy elävän turismista, talvella hiihto ja kesällä meistä luontoturisteista.
Buffalo Bill tulee esille kaikessa, jokaisessa kuppilassa jokin viittaa häneen. Samoin kaupungin todella näyttävä pato on nimetty hänen mukaansa.

Minä olin varannut jo hyvissä ajoin syksyllä majoituksen Wapitista, 20 min Codysta Yellowstonen suuntaan.
Windmill Inn oli saanut hyvät arviot asiakkailta. Kun pääsin perille olin hämmästynyt.
Paikka oli ihan erilainen kun olin kuvitellut. Kuvittelin sitä kuvien perusteella enemmän sellaiseksi herrojen metsästysmaja tyyppiseksi ja vähän ylelliseksikin paikaksi. Tämä oli kuitenkin pieni maatila, jonka pihassa oli aitauksessa kolme hevosta, kissat venyttelivät laiskasti ja tulivat katsomaan vierasta, kun ajoin pihaan.
Hämmennyin myös kun ketään ei tuntunut olevan missään. Ovet olivat auki joten huhuilin ja astuin sisään.
Ei ketään!  Heti selvisi että tämä on bed and breakfast paikka eikä hotelli. Niin sen olin varmaan lukenutkin, mutta kun varauksesta oli jo aikaa.
Mietin voinko käydä paskalla, mutta en tohtinut. Se olisi ollut aika nolo ensi kohtaaminen jos talon emäntä olisi tullut juuri silloin kotiin. Ja varsinkin, jos olinkin erehtynyt talosta!
Hiivin nopeasti ulos. Olin kyllä oikeassa paikassa. Aloin kirjoittaa lappua, että Kilroyn ja Bookin.comin asiakas kävi täällä, mutta siinä samassa rouva kurvasikin pihaan.  Hän osoitti minulle majoituksen hevoskarsinan viereiseen erillisrakennukseen jota olin luullut autotalliksi/verstaaksi. Tai puolet siitä onkin.
Toinen puoli on hyvin käytännöllinen yksiö jossa on kaikki mukavuudet ja iso mukava vuode.

Kun ovesta astuu ulos, vastassa on uteliaasti tuijottavan hevosen turpa. Kissa vaanii pihassa pienen pieniä jäniksen/rusakon tms poikasia. Yksi niistä jää porukasta jälkeen ja jähmettyy paikalleen. Hetken jo mietin puutunko peliin, mutta sitten kissa nousee ja lähtee laiskasti kävelemään pois.
Jänö ei anna periksi vaan menee härnäämään, kissa ottaa pari askelta kohti ja taas töpöhäntiä viedään.

Tämä on hauska paikka. Uskomattomat maisemat, omistajapariskunta on erittäin ystävällinen. Mies on työkseen opas Yellowstonessa joten hän piirsi minulle saman tien suunnitelman miten kolme täyttä päivääni täällä vietän. Ja vielä reitin, mitä pitkin ajan Grand Tetonin läpi perjantaina kohti etelää.
Ei hullumpaa.

Loistoa täällä ei ole, mutta en ole tippaakaan pettynyt. Tämä on vain erilainen kuin odotin.

 







.